Teetkö kirjailijakansiota teoksistani? 

Hienoa! 

Tänne olen koonnut parikymmentä yleisintä kysymystä, joita kirjailijalle yleensä esitetään kouluvierailuilla.

Teoslistan ja kirjojen ilmestymisvuodet voit tarkistaa esimerkiksi Wikipediasta. 

Täällä kerron lyhyitä tarinoita kirjojeni taustoista. 

(Sivua päivitetty viimeksi 7/2022)

Mistä keksit aiheita kirjoihisi?

Kuva: Laura Vesa

Jokaisella kirjalla on oma uniikki syntytarinansa.

Punaisten kyynelten talo sai alkunsa, kun näin koskettavan valokuvan lomamatkallani Phnom Penhissä. Frau syntyi Prahassa sota-aiheisessa näyttelyssä. Kesyt kaipaavat, villit lentävät -kirjaa varten kirjoitin vuosia matka-aiheisia kolumneja sanomalehtiin.

Kuparisaari-fantasiatrilogia sai alkunsa, kun halusin kokeilla yhteiskirjoittamista Anneli Kannon kanssa ja hypätä uuden lajin pariin. En ollut kirjoittanut fantasiaa aikaisemmin, yksin en olisi uskaltanut.

Yhden promillen jutuissa halusin puolestaan testata lyhyttä muotoa, muutamien sivujen mittaisia tarinoita. Aihe (päihteet eri muodoissaan) oli olemassa, mietin, miten sitä käsittelisin. Novelleja en ollut aiemmin kirjoittanut.

Kun pitää tuntosarvet koholla, aiheet eivät lopu. Luultavasti minulla on tällä hetkellä kirjoitettavaa ainakin seuraavaksi viideksi vuodeksi (ja mieli kuplii koko ajan uutta).

Hyvän aiheen tunnistaa siitä, ettei se vanhene kovin nopeasti. Ei kuukausiin, jopa vuosiin.

Millainen tarina syntyisi vaikkapa tästä punamekkoisesta tytöstä? Taide on loputtoman inspiroivaa. Brittiläinen Nom Kinnear King on yksi suosikkitaiteilijoistani. Häntä voi seurata esimerkiksi Instagramissa. 

Miten voisin päästä kirjailijaksi?

Kirjoittamalla paljon ja kaikenlaista, rohkeasti, ennakkoluulottomasti. Lukemalla paljon ja kaikenlaista, viettämällä aikaa kirjastoissa ja kirjakaupoissa, inspiroitumalla toisten kirjoittamista teksteistä.

Kirjoittamista ei ole ilman lukemista.

Tarkkailemalla ympäristöä, ihmisiä, yksityiskohtia. Aistimalla, hengittämällä, olemalla.

Onko paikkakunnallasi sanataideryhmä? Minä menisin ryhmään tutustumaan samanmielisiin ihmisiin ja hakemaan palautetta teksteille. Perusta blogi/ig – mitä ikinä, jossa voit julkaista omia tekstejäsi ja kirjoittaa arvioita toisten kirjoista.

Ensisijaisesti kannattaa pyrkiä mahdollisimman hyvään ja koskettavaan tarinaan ja kieleen, ei niinkään kirjailijaksi tulemiseen (kunpa joku olisi sanonut tämän minulle, kun olin 15-vuotias) tai tunnustusten saamiseen. Sanat ja teksti kulkevat aina edellä.

Luetko itse paljon kirjoja?

En voisi kuvitella elämää ilman kirjoja.

Rakastan kirjoja niin kuin kirjailijoilla on tapana. Minua harmittaa niiden puolesta, jotka eivät lue – kuinka paljosta he jäävät paitsi. Lukeminen tuo elämään syvyyttä.

Minulla on koko ajan useita kirjoja kesken. Luen / kuuntelen äänikirjaa bussi- ja junamatkoillani. Käyn kirjastossa vähintään kerran viikossa kirjakaupoista puhumattakaan. Työhuoneeni on täynnä sekalaisia, huojuvia kirjapinoja. Luen historiallisia romaaneja varten suuren määrän taustakirjallisuutta.

Luen kirjoja kaikissa muodoissaan. Enempi, parempi.

Saako kirjailija hyvää palkkaa?

Yksinkertainen vastaus kuuluu: ei saa.

Kirjailijana voi tulla toimeen, jos on valmis tekemään mahdollisimman monipuolisia kirjallisuusalan töitä, kuten opettamaan, kirjoittamaan lehtiin, luennoimaan ja niin edelleen. Suurin osa suomalaisesta kirjallisuudesta syntyy apurahan turvin.

Suomessa vain ani harva kirjailija pystyy elämään kirjojensa myyntituloilla – ja Kirjailijaliittoon kuuluu noin 800 jäsentä. Jos haaveilee rikastumisesta, kannattaa harkita muuta alaa.

Mutta jos unelmoi työstä, josta jaksaa innostua joka päivä ja joka tuo merkityksellisyyttä elämään… Kyllä se kirjailijan työ on!

Aistit ovat kirjailijan tärkeimpiä työkaluja. Miltä tämä lumme näyttää, tuoksuu, tuntuu?

Mikä on lempikirjasi?

Mahdoton vastata! Lempikirja muuttuu viikoittain ellei jopa päivittäin.

Ehkä etsin edelleen Sitä Kirjaa, joka muuttaa elämäni.

Pitääkö olla äidinkielessä hyvä, jotta voi tulla kirjailijaksi?

Kymppi äidinkielessä ei ole tae siitä, että saa käsikirjoitukselleen jossain elämänsä vaiheessa kustannussopimuksen. Kouluarvosanoista ei voi ennustaa, kenestä tulee kirjailija, kenestä ei. Joku kirjailija on voinut saada äidinkielestä nelosen, toinen kympin.

Kirjailijuudessa on lopulta kysymys syvemmistä asioista: tarinankertomisen palosta, rakkaudesta kieleen, luovuudesta, halusta kuvata maailmaa, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, persoonallisuudesta, sitkeydestä jahdata unelmaansa…

Onko kirjailijan työ kivaa?

Ehdottomasti on. Saan tehdä unelmatyötäni, mistä olen päivittäin kiitollinen. En pidä työkykyäni/virettäni itsestään selvänä, sillä tiedän omakohtaisesti, miltä tuntuu, kun kirjoittaminen ei pitkään aikaan suju.

Romaanin kirjoittaminen on kuin pitkä matka, jolle tarvitsee kompassin, paljon mustaa teetä, karttoja ja kärsivällisyyttä. Välillä eksyy ja rakkulat hiertävät; täytyy pitää taukoa. Joka kerta matka täytyy aloittaa alusta, aivan kuin ei olisi koskaan missään käynytkään.

Onneksi maisemat ja vaellusseuran voi valita itse.

Kirjoitatko paljon?

Ei se määrä vaan se laatu? Kirjoitan joka päivä jotain – en aina välttämättä omaa kaunokirjallista tekstiäni. Kirjoitan sähköposteja, paperista päiväkirjaani, perinteisiä kirjeitä ja postikortteja, blogia, esseitä, muistiinpanoja…

Olen lakannut kertomasta, kuinka monta liuskaa kirjoitan päivittäin, koska se synnyttää epätervettä, turhaa vertailua. Edelleen, kirjoittamisessa on kysymys jostakin syvällisemmästä kuin merkkimäärien ja sivujen laskemisesta.

Olen vakuuttunut siitä, että perinteisten kirjeiden ja korttien kirjoittaminen tulee vielä muotiin! Tämän korttipinon olen lähettänyt Nagoyasta, Japanista. Kirjoitan vuosittain satoja kirjeitä ja kortteja. 

Miten sinusta tuli kirjailija?

Lähetin ensimmäisen käsikirjoituksen kustantamoon 15-vuotiaana. Minä olen yksi niistä kirjailijoista, joilla on työpöytänsä laatikossa paksu hylkäyskirjenippu – parasta mahdollista kirjoittajakoulua, opin sitkeäksi. Olin 23-vuotias kirjallisuudenopiskelija, kun WSOY hyväksyi esikoisteokseni Puhdas valkoinen julkaisuohjelmaansa. Nuortenromaani pääsi kustantajan seulan läpi kirjoituskilpailun kautta. Sillä tiellä olen edelleen, liki kaksi vuosikymmentä myöhemmin.

Onko sinulla vapaapäiviä?

On toki. Luova työ edellyttää myös joutilaisuutta: hampaat irvessä pakottamalla harvoin syntyy hyvää tekstiä. Yleensä kirjoitan arkipäivät ja viikonloput pyrin pitämään vapaana.

Pohjoinen on suurin rakkauteni. Talvilomani vietän mieluiten tuntureilla, savusaunassa ja tunturipurossa. 

Mitä harrastat?

Liikuntaa, kirjojen lukemista, elokuvien katselua, taidenäyttelyitä, lintujen tarkkailua, metsässä kävelyä, avantouintia, luontokuvausta ja niin edelleen…

Kuppi teetä, kiitos!

Monta kirjaa aiot kirjoittaa?

Vaikea sanoa. Uskon ja toivon, että tämä on elämän mittainen ammatti, josta en jää eläkkeelle.

Kirjan kerrallaan.

Miten kauan menee yhden kirjan kirjoittamiseen?

Kirjailija- ja kirjakohtaista. Minulla on mennyt vuodesta neljään vuoteen. En kuitenkaan kirjoita kirjaa kahdeksaa tuntia päivässä. Suuri osa työstä on esimerkiksi taustatyön tekemistä: kirjojen lukemista, suunnittelua, taustahaastatteluja, kypsyttelyä. Niihin menee paljon aikaa. On vaikea arvioida, kuinka monta työtuntia yhteen kirjaan menee. Ehkä pitäisi joskus huvikseen laskea.

Mitä enemmän ikää tulee, sitä hitaammin kirjoitan. Onkohan rimani noussut?

Mikä työssäsi on hauskinta?

Innostuminen, FLOW, tekstin äärellä, kun muu maailma ympärillä lakkaa olemasta. Kirjoittaminen on löytöretkeilyä. Kirjoittaminen yksinkertaisesti tekee onnelliseksi – ja mitä muuta sitä ihminen elämältään kaipaa?

Entä ikävintä?

On selvää, että vastaan tulee päiviä, jolloin teksti ei kulje, vaikka olisi halua ja aikaa kirjoittaa. Turhautumista pitää osata sietää. Myös pettymyksiä: ei ole automaattista, että ammattikirjailijankaan joka ainoa tuotos päätyy kansiin. Kirjailijatkin saavat hylkäyskirjeitä.

Joinakin päivinä kirja-alan tulevaisuus mietityttää. Kuinka paljon kirjoja luetaan 10-20 vuoden kuluttua? Mitä ihmettä niin olennaisille asioille kuin lukutaito ja keskittymiskyky on tapahtumassa? Odotan sitä, että ihmiset havahtuvat älypuhelinhypnoosistaan…

Onko suvussasi muita kirjailijoita?

Ei. Käsityöläisiä sen sijaan on ollut, ja kirjailijan työkin on eräänlaista käsityötä. Sanat ovat silmukoita, ompeleita. Perheessäni on paljon himolukijoita. Äitini tartutti lukemisen ilon minuun ja äitini isä aikanaan häneen. Siitä(kin) olen hyvin kiitollinen.

Mikä oli lempiaineesi koulussa?

Historia, maantieto, äidinkieli ja kielet..

Kirjoittamisessa ei tarvitse noudattaa sääntöjä. Tätä lintukallion kylttiä Islannin Länsivuonoilla sen sijaan uskoin. 

Mistä keksit kirjojen nimet?

Nimi työntyy kirjoitusprosessin aikana hyvin voimakkaasti esiin (kuten esimerkiksi Punaisten kyynelten talo, Taivaan tuuliin tai Yöuinti) – tai sitten ei. Minulla on joko erittäin vahva nimiehdotus tai sitten aivan surkea. Kehnojen tilalle kustantaja joutuu keksimään nimen. Yhden promillen juttuja oli alun perin Yhden promillen proosaa, mutta proosaa-sanan kustantaja koki hankalaksi – ja aivan oikein.

Nimen keksiminen on tärkeää, mutta helppoa se ei ole.

Entä henkilöiden nimet?

Henkilöiden nimiä etsin almanakasta, hautausmailta (!), netistä tai kirjallisuudesta. Nimet ovat tärkeitä, niitä täytyy miettiä tarkasti. Jos romaanihenkilölle ei löydy sopivaa nimeä – juuri hänen näköistään – teksti voi jäädä jumiin.

Hautausmaat ovat inspiroivia, rauhoittavia kävelypaikkoja. Niiden käytävillä kirkastuu se, mikä elämässä on olennaista. 

***

Päivitetty heinäkuussa 2022