Ihminen tarvitsee kantorakettiunelmia – uteliaasti kohti vuotta 2018

DSC_0587

Vuoden alussa on mukava pysähtyä hetkeksi pohtimaan mennyttä ja tulevaa.

Pidän kovasti vuoden vaihtumisesta. Mikään ei muutu, mutta kaiken voi muuttaa – periaatteessa. Ihminen tarvitsee uusia alkuja, klassisia puhtaita pöytiä, sopivan hetken tarkastella elämää eteen- ja taaksepäin.

Ystäväni Päivi lähetti minulle linkin YearCompass-nimiselle sivulle, josta voi tulostaa parikymmentäsivuisen vihkosen (jonka voi täyttää halutessaan myös koneella), joka auttaa navigoimaan vuodessa 2017 ja 2018.

Kysymyksiin vastaaminen toimi piristävänä aivojumppana ja yllättäviäkin oivalluksia tuottavana sanataideharjoituksena. Kompassi kehotti muun muassa selaamaan viime vuoden kalenterin viikko viikolta läpi ja etsimään tärkeitä hetkiä. Millä kolmella sanalla kuvailisit viime vuotta? Ketkä vaikuttivat sinuun eniten – ja keneen sinä vaikutit? Mitä oivalluksia olet tehnyt itsestäsi? Mistä haaveilet tulevana vuonna?

DSC_0679

Viime vuosi oli – kyllä näin voi liioittelematta sanoa – elämäni onnellisin (vastapainoksi edellinen oli kaikkein raskain; ehkä vuosilla on tapana hakeutua tasapainoon?). Matkustin paljon pitkin vuotta. Haapsalusta, Ateenasta, Samoksesta ja Hannoverista kirjoitan tulevassa matkakirjassanikin.

Heinäkuun lopussa lähdin Saksaan viettääkseni siellä neljä kuukautta puolisoni töiden takia/ansiosta. Koska kotiuduimme ja viihdyimme niin hyvin, pidensimme aikaa puoleen vuoteen ja jos minä saisin päättää, pidentäisin edelleen.

Hannoverin-kuukaudet ovat muuttaneet käsitystäni siitä, miten haluan elämäni elää. Olisi hienoa voida asua ainakin osa vuodesta ulkomailla – oli paikka sitten Saksa tai jokin muu.

Toki kaikki suunnitelmat eivät välttämättä toteudu nopeasti tai kenties ollenkaan, mutta haaveileminen tekee elämästä mielekästä. Ystäväni Taija sanoo aina, että ihminen tarvitsee kantorakettiunelmia. Syyn nousta aamuisin sängystä ylös.

DSC_0687

Viime vuonna kirjoitin määrällisesti hyvinkin paljon (lämmin kiitos tuesta, Suomen Kulttuurirahasto), mutta menee aikaa, että liuskat näkevät päivänvalon. Kolmas historiallinen romaanini (tai mikä sen genre/muoto lopulta tulee olemaankaan) on edelleen työn alla ja tulee olemaan vielä ainakin tämän vuoden.

Kirjailijakollegat puhuvat salarakkaista eli käsikirjoituksista, joita ei periaatteissa saisi kirjoittaa, koska pöytälaatikossa on jo sovittuja ja kiireellisempiä tekstejä. Minullakin on oma viaton salarakas, jonka kanssa ajattelin viettää yhden arkipäivän viikossa.

Lisäksi tekeillä on muutama mukava yhteistyöprojekti. Yksintekemisen vastapainona on suorastaan ihanaa kirjoittaa kollegan kanssa.

DSC_0699

Kuukauden kuluttua ilmestyy ensimmäinen matkakirjani Kesyt kaipaavat, villit lentävät. Kirja sisältää kolmisenkymmentä tarinaa, esseehköä, pidennettyä kolumnia ja päiväkirjakatkelmaa reissuiltani. Pisimmät tekstit ovat 40-sivuisia, lyhimmät kolmisivuisia. Kirja on parhaillaan viimeistelyvaiheessa, luin oikovedokset juuri suurennuslasin kanssa loppuun.

Kesyt kaipaavat, villit lentävät on lempeä hyvänmielen kirja, jonka tarkoituksena on saada lukija haaveilemaan. Raskaiden historiallisten romaanien vastapainoksi sitä on ollut ilo tehdä.

DSC_0630

Otin tämän kirjoituksen valokuvat Rovaniemellä ja Ylläksellä joululoman aikana. Onko Lappia kauniimpaa?

Lomalla tapasin ystäviäni ja perheenjäseniäni, saunoin perinteisessä pihasaunassa, osallistuin elämäni ensimmäisiin lukubileisiin, laskin pulkalla kummipoikieni kanssa, rapsuttelin lapinkoira Onnia (kuvassa), pelasin tietovisaa, tein lumienkeleitä, katsoin uudestaan Kummisetä-trilogian ja luin monta kirjaa.

*

Joko kirjoitat sujuvasti uuden vuosiluvun 2018?

Inspiroivaa uutta vuotta kaikille blogini lukijoille!

Kiitos, Tampereen kaupunki!

Tampere kohtelee taiteilijoitaan ja tieteentekijöitään niin lämpimästi. Kaupungin kirjallisuuspalkinnot jaettiin taas juhlavasti raatihuoneen kristallikruunujen alla.

terhifrau

Raati luonnehti Frauta näin:

”Rannelan uusin teos perustuu taustatyöhön, jonka varaan hän on rakentanut rakenteellisesti, kerronnallisesti ja tyylillisesti hienon romaanin. Teoksen synkkä aihe, Reinhard Heydrich, Lidice, natsismin julmuus on tietysti tärkeä, mutta Rannelan Frau luo siihen taidokkaasti Heydrichin lesken kertomuksen kautta vähitellen kuoriutuvan tarinan, tutkimusmatkan pahuuteen ja sen kieltämiseen.”

Muut palkitut ovat: Anna Elina Isoaro (Rakkautta ja vasta-aineita), Sami Hilvo (Pyhä peto), Arto Lappi (Sulavesien tanssi), Reidar Palmgren (Kirpputori), Kristiina Wallin (Valon paino) ja Harri Veistinen (Kotitekoisen poikabändin alkeet). Carita Forsgrenille, J.S. Meresmaalle ja Juha Sirolle myönnettiin ammattitaiteilijoiden stipendit. Onnittelut kaikille kollegoille!

Tampereen kaupunki on myöntänyt kirjallisuuspalkintoa vuodesta 1944 lähtien. Palkinnot myönnetään vuosittain tamperelaiskirjallisuuden parhaimmistolle, jotka on julkaistu palkinnonjakoa edeltävänä vuonna. Palkinnot myöntää luovan kirjallisen työn palkitsemistoimikunta. Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto vuonna 2016 julkaistuista teoksista myönnetään seitsemälle kirjailijalle.

Aiemmista kirjoistani on palkittu Läpi yön (2014) ja Goa, Ganesha ja minä (2009).