Syyskirje pohjoisesta

lappi1

Syksy on ihanaa aikaa. Rakastan omenoiden tuoksua ja puissa notkuvia pihlajanmarjaryppäitä. Joka päivä otan pihakoivuista kuvia tarkkaillakseni, miten lehtien väri tässä pikkuhiljaa muuttuu.

Ja onko suloisempaa kuin ystävä, joka antaa purkillisen omenahilloa? Toinen arveli, että voisin pitää pihlajanmarjahillosta teen kanssa.

Kaupunginosani oravat ja sorsat ovat naurettavan kesyjä. Liian kesyiksi ruokittuja. Eräänä päivänä puistossa orava kiipesi mutkattomasti jalkaani pitkin ja sorsat tulevat nokkimaan varpaita tiedustellessaan, enkö tosiaankaan tuonut niille tänäänkään mitään. Metsässä eläimet onneksi hoksaavat pitää turvallisen välimatkan.

Viilenevät päivät ja pimenevät illat – kyllä, jo yhdeksän aikaan on hämmentävän hämärää, vaikka vasta ihan äsken menin uimaan samaan aikaan auringon yhä porottaessa – houkuttelevat käpertymään omaan kirjalliseen maailmaan. Syksy antaa ekstrovertillekin luvan olla introvertti.

lappi4

Syksyn aikana teen vielä jonkin verran arkistotutkimusta tuodakseni historialliseen romaaniini enemmän ajankuvaa ja herkullisia yksityiskohtia. Tekeillä oleva romaanini kertoo erään tarinan jatkosodasta.

Historia tuntuu päivä päivältä kiinnostavammalta, koska se asettuu kaiken aikaa nykyajan peiliksi. Mennyt näyttäytyy minulle vastakohtien kautta: ahdas vs. tilava, niukka vs. runsas, vähän vs. paljon, sota vs. rauha. Viihdyn pelkistetyssä eilisessä, josta puuttuu monenlainen häly (ei vähiten some-).

lappi5

Uusia apurahahakemuksia kirjoittaessani mieli hakeutuu väkisinkin jo seuraavan romaanin maailmaan ja uuteen kiehtovaan taustatutkimukseen, joka odottaa minua vuonna 2019.

Kirjailijan työtä on tämäkin:

Tänä syksynä keskityn entistä enemmän pitämään kunnostani huolta. Kiropraktikon neuvomana aloitan pilateksen ja jatkan kuntosalilla käymistä. Viimeisen vuosikymmenen olen kärsinyt kroonisesta selkäkivusta – tämä istumatyö on yksi syypää – mutta kiitos säännöllisen liikunnan, akupunktiohoitajan ja kiropraktikon tilanne on tällä hetkellä oikein hyvä. Vuosi sitten Saksassa asuessani minut piti aamuisin auttaa sängystä ylös…

tunturi

Juoksen kun siltä tuntuu ja kuljeskelen metsässä kamera kaulallani ja kuksa repussani, kun kaipaan rauhoittumista. Kävelen työhuoneestani syvälle metsään viidessätoista minuutissa. Vielä lähempänä on järvi. Vesi oli eilen 17-asteista, illansuussa sopivan rentouttavaa ja rauhoittavaa – ja varsin lämmintä vielä.

kuksa

Kuvitan tätä kirjoitusta muutama viikko sitten Lapissa ottamillani kuvilla. Kesyt kaipaavat, villit lentävät kirjassa on yksi teksti, joka kertoo Kiilopään maisemista ja savusaunasta. Siellä olin tälläkin kertaa. Tekemässä pitkiä päivävaelluksia. Nautiskelemassa. Nukkumassa, lukemassa, uimassa 9-asteisessa tunturipurossa, kokeilemassa sähkökäyttöistä fatbikea.

tunturi2

Vähän liian aikaisin ruskaa ajatellen. Maaruska hehkui jo aavistuksen punertavana, mutta puut pysyttelivät vielä vihreissä takeissaan.

 Tunnelmallisia syyspäiviä kaikille blogini lukijoille!

 

Ihminen tarvitsee kantorakettiunelmia – uteliaasti kohti vuotta 2018

DSC_0587

Vuoden alussa on mukava pysähtyä hetkeksi pohtimaan mennyttä ja tulevaa.

Pidän kovasti vuoden vaihtumisesta. Mikään ei muutu, mutta kaiken voi muuttaa – periaatteessa. Ihminen tarvitsee uusia alkuja, klassisia puhtaita pöytiä, sopivan hetken tarkastella elämää eteen- ja taaksepäin.

Ystäväni Päivi lähetti minulle linkin YearCompass-nimiselle sivulle, josta voi tulostaa parikymmentäsivuisen vihkosen (jonka voi täyttää halutessaan myös koneella), joka auttaa navigoimaan vuodessa 2017 ja 2018.

Kysymyksiin vastaaminen toimi piristävänä aivojumppana ja yllättäviäkin oivalluksia tuottavana sanataideharjoituksena. Kompassi kehotti muun muassa selaamaan viime vuoden kalenterin viikko viikolta läpi ja etsimään tärkeitä hetkiä. Millä kolmella sanalla kuvailisit viime vuotta? Ketkä vaikuttivat sinuun eniten – ja keneen sinä vaikutit? Mitä oivalluksia olet tehnyt itsestäsi? Mistä haaveilet tulevana vuonna?

DSC_0679

Viime vuosi oli – kyllä näin voi liioittelematta sanoa – elämäni onnellisin (vastapainoksi edellinen oli kaikkein raskain; ehkä vuosilla on tapana hakeutua tasapainoon?). Matkustin paljon pitkin vuotta. Haapsalusta, Ateenasta, Samoksesta ja Hannoverista kirjoitan tulevassa matkakirjassanikin.

Heinäkuun lopussa lähdin Saksaan viettääkseni siellä neljä kuukautta puolisoni töiden takia/ansiosta. Koska kotiuduimme ja viihdyimme niin hyvin, pidensimme aikaa puoleen vuoteen ja jos minä saisin päättää, pidentäisin edelleen.

Hannoverin-kuukaudet ovat muuttaneet käsitystäni siitä, miten haluan elämäni elää. Olisi hienoa voida asua ainakin osa vuodesta ulkomailla – oli paikka sitten Saksa tai jokin muu.

Toki kaikki suunnitelmat eivät välttämättä toteudu nopeasti tai kenties ollenkaan, mutta haaveileminen tekee elämästä mielekästä. Ystäväni Taija sanoo aina, että ihminen tarvitsee kantorakettiunelmia. Syyn nousta aamuisin sängystä ylös.

DSC_0687

Viime vuonna kirjoitin määrällisesti hyvinkin paljon (lämmin kiitos tuesta, Suomen Kulttuurirahasto), mutta menee aikaa, että liuskat näkevät päivänvalon. Kolmas historiallinen romaanini (tai mikä sen genre/muoto lopulta tulee olemaankaan) on edelleen työn alla ja tulee olemaan vielä ainakin tämän vuoden.

Kirjailijakollegat puhuvat salarakkaista eli käsikirjoituksista, joita ei periaatteissa saisi kirjoittaa, koska pöytälaatikossa on jo sovittuja ja kiireellisempiä tekstejä. Minullakin on oma viaton salarakas, jonka kanssa ajattelin viettää yhden arkipäivän viikossa.

Lisäksi tekeillä on muutama mukava yhteistyöprojekti. Yksintekemisen vastapainona on suorastaan ihanaa kirjoittaa kollegan kanssa.

DSC_0699

Kuukauden kuluttua ilmestyy ensimmäinen matkakirjani Kesyt kaipaavat, villit lentävät. Kirja sisältää kolmisenkymmentä tarinaa, esseehköä, pidennettyä kolumnia ja päiväkirjakatkelmaa reissuiltani. Pisimmät tekstit ovat 40-sivuisia, lyhimmät kolmisivuisia. Kirja on parhaillaan viimeistelyvaiheessa, luin oikovedokset juuri suurennuslasin kanssa loppuun.

Kesyt kaipaavat, villit lentävät on lempeä hyvänmielen kirja, jonka tarkoituksena on saada lukija haaveilemaan. Raskaiden historiallisten romaanien vastapainoksi sitä on ollut ilo tehdä.

DSC_0630

Otin tämän kirjoituksen valokuvat Rovaniemellä ja Ylläksellä joululoman aikana. Onko Lappia kauniimpaa?

Lomalla tapasin ystäviäni ja perheenjäseniäni, saunoin perinteisessä pihasaunassa, osallistuin elämäni ensimmäisiin lukubileisiin, laskin pulkalla kummipoikieni kanssa, rapsuttelin lapinkoira Onnia (kuvassa), pelasin tietovisaa, tein lumienkeleitä, katsoin uudestaan Kummisetä-trilogian ja luin monta kirjaa.

*

Joko kirjoitat sujuvasti uuden vuosiluvun 2018?

Inspiroivaa uutta vuotta kaikille blogini lukijoille!