Alkuvuosi ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, mutta vihdoin ja viimein olen taas saamassa kirjoitusrytmistä kiinni.
Tammikuussa sitä aina puhkuu uutta intoa ja tarmoa: tänä vuonna teen sitä ja tätä ja olen energinen ja mahdottoman aikaansaava! Aivan uusi ihminen, jolla on ranskalaisten viivojen lista täynnä toiveikkaita uudenvuodenlupauksia. Kevään piristävä valo mielessään sitä huomaa tekevänsä mahdottoman optimistisia kirjoitussuunnitelmia.
En osannut varautua siihen, että voisin olla kuukausikaupalla enemmän tai vähemmän kipeä. Enemmän = tammikuusta alkaen olen maannut joka ainoa viikko 1-3 päivää petipotilaana niistämässä ja aivastelemassa. Vähemmän = olen pystynyt istumaan koneella, mutta niistänyt kahdeksantuntisia päiviä.
Poden vasomotorista nuhaa (jos tulet blogiini sillä hakusanalla, lähetän sinulle PALJON myötätuntoa, yritä jaksaa!), eikä nokkani todellakaan kiittänyt Saksan ja Suomen välisestä lämpötilaerosta.
Toisaalta on näyttänyt siltä, että koko Suomi on sairastanut. Joka ainoa ystäväni ja perheenjäseneni on ollut vuorotellen kipeänä, jotkut useamman kerran. Itse alan viimeinkin olla suht normaali ja jopa hämmentynyt siitä, etten enää tarvitsekaan nenäliinaa.
Rakastan Suomen valkoista talvea, mutta kovia pakkasia en jää kaipaamaan.
*
Kroonisen aivastelun keskellä olen saanut piristävän vitamiiniannokseni Kesyt kaipaavat, villit lentävät -kirjani ihastuttavista arvioista.
Lumiomena, Koukussa kirjoihin, Kirjakaupan tytöt, Kulttuurilehti Nousu, Kirjarouvan elämää, Jonnan lukunurkkaus, Sateenkaarenmaalari, Sini matkakuumeessa, Kinttupolut ja Marleemumma ovat kirjoittaneet kirjasta.
Olen tosi kiitollinen siitä, miten aktiivinen kirjallisuusblogikenttä meillä on. Bloggarit tekevät pyyteetöntä työtään silkasta intohimostaan kirjallisuutta kohtaan. Vaikka itse bloggaan vain pari kertaa kuussa, tiedän, miten aikaavievää tämä on. Nyherrän pienten Helmet-postaustenikin parissa päivätolkulla.
Kirjailijalle murheellisinta olisi tietysti se, että kirja vaiettaisiin täysin kuoliaaksi. Kirjan ilmestyessä sen vastaanottoa ei voi mitenkään ennustaa. On tärkeää, että teosta luetaan, että se saa vastakaikua, että se herää eloon lukijoiden käsissä.
*
Kirjaesitelmän tekijät ovat kevään korvilla aktivoituneet ja olen saanut kysymyksiä varsinkin Scarlettin puvussa -kirjasta (2011). Kirjan lyhyestä elinkaaresta aina puhutaan, joten tuntuu huojentavalta, että vanhempaakin tuotantoa edelleen luetaan.
Scarlettin puvussa on hyvänmielen karkkikirja. Kuulen mekkojen kahinaa muistellessani teoksen kirjoittamista.
*
Niistä kirjoitussuunnitelmistani (jotka muuttuvat taas päivä päivältä optimistisemmiksi):
Tämän vuoden aikana kirjoitan historiallisen romaanini nro 3 loppuun. Se on ihan hyvässä vaiheessa ja sitä on motivoivaa kirjoittaa, mutta kiitos sairastelujeni, kesälomat saan tänä vuonna unohtaa.
Mukavia kirjallisia töitä on muutenkin vireillä, useampiakin. Viime viikolla aloitin uuden käsikirjoituksen, joka on tunnelmassaan hiukan sukua Kesyt kaipaavat -kirjalle.
Uutta nuortenkirjaa minulta pyydetään aika usein, ja olisihan sen kyllä aikakin, myönnetään, edellisestä on kulunut liian monta vuotta. Mutta kun vuosilla on tapana vieriä –
Mielessäni on ideoita ja muutamia kohtauksiakin (ja kuulin itseni referoivan erään tarinan juonta puolisolleni tällä viikolla), mutta paperilla ei toistaiseksi sanaakaan.
Blogin kuvat: Laura Vesa
Uudet talvikuvat on otettu Tampereen Hiedanrannassa, joka on hyvin inspiroiva alue ja joka muistuttaa paljon Hannoverin Lindenin kaupunginosaa.
