Kiitos, Tampereen kaupunki!

Tampere kohtelee taiteilijoitaan ja tieteentekijöitään niin lämpimästi. Kaupungin kirjallisuuspalkinnot jaettiin taas juhlavasti raatihuoneen kristallikruunujen alla.

terhifrau

Raati luonnehti Frauta näin:

”Rannelan uusin teos perustuu taustatyöhön, jonka varaan hän on rakentanut rakenteellisesti, kerronnallisesti ja tyylillisesti hienon romaanin. Teoksen synkkä aihe, Reinhard Heydrich, Lidice, natsismin julmuus on tietysti tärkeä, mutta Rannelan Frau luo siihen taidokkaasti Heydrichin lesken kertomuksen kautta vähitellen kuoriutuvan tarinan, tutkimusmatkan pahuuteen ja sen kieltämiseen.”

Muut palkitut ovat: Anna Elina Isoaro (Rakkautta ja vasta-aineita), Sami Hilvo (Pyhä peto), Arto Lappi (Sulavesien tanssi), Reidar Palmgren (Kirpputori), Kristiina Wallin (Valon paino) ja Harri Veistinen (Kotitekoisen poikabändin alkeet). Carita Forsgrenille, J.S. Meresmaalle ja Juha Sirolle myönnettiin ammattitaiteilijoiden stipendit. Onnittelut kaikille kollegoille!

Tampereen kaupunki on myöntänyt kirjallisuuspalkintoa vuodesta 1944 lähtien. Palkinnot myönnetään vuosittain tamperelaiskirjallisuuden parhaimmistolle, jotka on julkaistu palkinnonjakoa edeltävänä vuonna. Palkinnot myöntää luovan kirjallisen työn palkitsemistoimikunta. Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto vuonna 2016 julkaistuista teoksista myönnetään seitsemälle kirjailijalle.

Aiemmista kirjoistani on palkittu Läpi yön (2014) ja Goa, Ganesha ja minä (2009).

Kun kevätaurinko paistaa työhuoneeseen

Kirjailija Terhi Rannela. Kuvattu 29.3.2017 Tampereella. Kuva: Laura Vesa

Viimeisin kirjani Frau ilmestyi reilu vuosi sitten. Romaanin saaman innostuneen vastaanoton jälkeen olen kirjoittanut entistä palavammin: koen löytäneeni oman lajini. Seuraava historiallinen tekstini on, sanoisinko lupaavahkossa, vaiheessa – ja muistikirja sitä seuraavallekin on avattu.

Kevät on luovuuteni kannalta parasta mahdollista aikaa. Heti kun päivät pitenevät ja jo ensimmäisen aamuteekupillisen aikana saa nauttia auringonvalosta (tuosta aluksi silmiä särkevästä, mutta lumoavasta ilmiöstä), tuntuu kuin pystyisi mihin tahansa. Tällä samalla aurinkoenergialla olen vihdoin ja viimein uudistanut nettisivuni ja aion nyt ryhtyä bloggaamaan säännöllisesti.

Kirjailijuudestani, tavastani lähestyä tekstiä, edistymisestäni, kirjoittamisen lukoista, matkoistani, kiinnostavista kirjoista, kirjoittajatreffeistä.

Kurkistetaan hiukan kuluneeseen vuoteen.

Vaikka olen aina ollut paljon esiintyvä (ja mielellään esiintyvä) kirjailija, Rouva on työllistänyt minua poikkeuksellisen paljon – ja työllistää yhä. Frau on kuljettanut minua pitkin poikin maata haastattelusta toiseen, kirjastomatineasta toiseen, lukupiiristä toiseen – se on ollut hienoa ja vahvistavaa. Olen tuntenut konkreettisesti, että Suomessa on tilaa ja tilausta historiallisille tarinoille.

Olen toiminut kirjailijana vuodesta 2004 saakka. Kirjan saamaa vastaanottoa on etukäteen mahdoton ennakoida. Kirja-alan realistin motto kuuluu: ”Pessimisti ei pety.” On huomattavasti todennäköisempää ettei kirjaa huomioida lainkaan kuin että se nousee otsikoihin.

Fraun vastaanottoa jännitin poikkeuksellisen paljon, sillä kustantajani panosti sen markkinointiin. Pelkäsin, että jos romaani ei onnistuisi vastaamaan odotuksiin, jos se tuottaisi täydellisen pettymyksen, minun pitäisi miettiä kirjoittamistani vakavasti uudestaan.

Mutta kävikin niin, että ammatillisesti viime vuosi oli urani paras vuosi. Frau löysi lukijansa ja Rouvan vanavedessä edellinen kirjani, Punaisten kyynelten talo heräsi sekin ilokseni uudestaan henkiin.

Frau1

Frauta kirjoittaessani opin (muun muassa) sen, ettei loppuunkuluneeksi julistettua aihetta pidä kaihtaa. Aina löytyy uusi näkökulma, kääntämätön sivu, vaikka sitten vahingossa. Vuosia sitten tuntui kaukaa haetulta, että koskaan kirjoittaisin natsi-Saksasta.

(Vaikka toisaalta, nyt kun olen blogiani varten päivittänyt esittelyjä vanhoista kirjoistani, Frau on temaattisesti nupullaan jo esikoisessani Puhtaassa valkoisessa ja Amsterdam, Anne F. ja minä -kirjassa. Taivaan tuuliin -teoksessa on niinikään siemen tuleviin historiallisiin romaaneihini).

Lina Heydrich oli aiheena aivan käsittämättömän herkullinen. Tarina elää preesensissä kaiken aikaa: kaikista niistä Lina-aiheisista anekdooteista, joita olen kuullut kirjan ilmestymisen jälkeen, syntyisi vaivatta jatko-osa.

(Älkää huolestuko: en ole kirjoittamassa sitä. Neljä vuotta oli kylliksi rouvan maailmassa…).

Punakhmer-aiheinen Punaisten kyynelten talo on julma ja armoton kirja, Fraussa on kolkot ja hyytävät hetkensä.

En tiedä, johtuuko se keväästä, valosta vai työpöydälläni olevista tulppaaneista, mutta seuraavassa historiallisessa romaanissani on enemmän elämäniloa, lempeyttä, naurua, rakkautta. Juuri nyt kirjoittaminen tuntuu innostavalta ja lennokkaalta – kerta kaikkiaan hyvältä.

Päivä päivältä kiinnyn päähenkilöihini yhä enemmän, enkä lakkaa ihmettelemästä heitä: niin nuoria, mutta niin (uhka)rohkeita!

*

Kolumnoin täällä kerran kuussa ja kylkeen kirjoitan kirjapohdintoja fiiliksen mukaan. 

Blogiani kuvittaa luottokuvaajani & ystäväni Laura Vesa.