Zugspitze – huipulla

Saksan päivitykset jatkuvat –

Viime viikolla teimme retken Baijeriin, Etelä-Saksaan. Garmisch-Partenkirchenin vuoristoalueella otetut kuvat saavat puhua puolestaan.

DSC_0465

Hannoverista Müncheniin on lentoteitse 500 kilometrin mittainen matka, mutta nopealla Intercity-Express-junalla matka taittuu reilussa neljässä tunnissa. Münchenin rautatieasemalta pääsee paikallisjunalla Garmisch-Partenkircheniin. Junamatka idyllisten maisemien halki kestää puolitoista tuntia.

DSC_0467

Garmisch-Partenkirchen on kuuluisa matkailu- ja talviurheilukaupunki. Alun perin kylät olivat erillisiä, mutta Hitler yhdisti kylät 1930-luvun puolivälissä olympialaisten takia. Sekä Partenkirchenin että Garmischin keskustat ovat lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan; Garmischin puolella tuntuu olevan enemmän palveluita ja elämää. Turisteja ei joulukuun toisella viikolla ollut tungokseksi asti.

G-P on täydellinen joulukaupunki: romanttisempaa paikkaa on vaikea kuvitella. Postaan ensi viikolla kuvia eri kaupunkien joulumarkkinoilta.

DSC_0356

Garmisch-Partenkirchenistä pääsee hammasratasjunalla Zugspitzelle, Saksan korkeimmalle vuorelle (2962 m). Tunnin ja vartin mittainen matka on elämys sinänsä, ja ikkunasta voi ihastella esimerkiksi Eibsee-järveä.

Juna kulkee pitkän pätkän kallioon hakatussa tunnelissa 26 prosentin nousukulmassa. Nousu ei varsinaisesti tunnu pahalta, mutta ei se miellyttäväkään ole. Perillepääsyä odottaa.

DSC_0407

Poden aikamoista korkeanpaikankammoa ja olen monta kertaa jänistänyt gondolihisseistä, mutta tällä kertaa kuitenkin tsemppasin uskaltaakseni aivan Zugspitzen huipulle.

Myönnän, että menomatkan tuijotin keskittyneesti punaisia kenkiäni, mutta paluumatkalla uskalsin jo katsella maisemia melko vapautuneesti. Hissikyyti oli tasainen ja nopea: ehkäpä uskallan toistekin!

DSC_0389

Hienompaa säätä ei olisi voinut toivoa. Seuraavana aamuna satoi vettä, joten nämä kuvat olisivat jääneet ottamatta.

DSC_0433

Todistettavasti huipulla!

DSC_0319

Palkinto rohkeudesta: omenastruudeli ja vaniljajäätelöä.

Toim. huom: Jos jälkiruoka maksaa Saksassa 6-7 euroa, se tarkoittaa sitä, että herkusta riittää syötävää useammalle ihmiselle useammaksi päiväksi…

DSC_0382

Ihanaa joulunodotusta! 

”Kesyt kaipaavat, villit lentävät” -matkakertomuskokoelma ilmestyy helmikuussa -18

Nyt kun Kariston kevätkatalogi on ilmestynyt, seuraavasta kirjastani uskaltaa puhua jo nimellä. Kesyt kaipaavat, villit lentävät on omakohtainen matkakertomuskokoelma, jossa avaan matkapäiväkirjani sivut.

KesytkaipaavatVillitlentävät_VALMIS_cmyk

”Rakas lukija,

Mitä matkamuistot kertovat meistä? Mihin me tarvitsemme yksinoloa ja somepaastoa? Millaista on aamuyöllä singaporelaisessa tavaratalossa? Miksi matkapäiväkirja on tärkeä ystävä?

Kastaudutaan pohjoisen hyiseen tunturipuroon ja katsotaan revontulia yhdessä. Lennetään maapallon toiselle puolelle Uuteen-Seelantiin kiikaroimaan keltasilmäpingviinejä ja merileijonia. Pistäydytään kirjakaupoissa ja taidegallerioissa. Juodaan paljon teetä ja jutustellaan kirjoista ja elämästä.

Toiveeni on, että tämä kirja saisi Sinut unelmoimaan. Eikä vain unelmoimaan, vaan ehkäpä selailemaan matkaoppaita, tutkimaan karttoja ja piirtämään omia, vertailemaan lentolippujen hintoja, etsimään eri maista kertovaa kaunokirjallisuutta ja lähtemään reissuun. Nojatuolilla tai lentokoneella.”

Kesyt kaipaavat, villit lentävät on omakohtainen tarinakokoelma täynnä kaukokaipuuta ja kulttuurishokkeja.

*

Tuotantoni kauneimman kirjankannen on suunnitellut graafikko Annika Hiltunen.

Antiikin ihmeiden jäljillä

Tukkoinen Ateena voi olla stressaava matkakohde, mutta historian harrastaja ei voi ohittaa kaupunkia.

 

Vietin hiljattain muutaman viikon Suomen Kirjailijaliiton Ateenan-residenssissä. En ollut käynyt manner-Kreikassa aikaisemmin.

Ateena tuntuu olevan kaupunki, joka jakaa mielipiteet: se joko lumoaa täysin tai sitten ei.

Ateena ei ole kaupunki, jossa Haapsalun tavoin voi hiljentyä kirjoittamiseen ja omaan sisäiseen maailmaansa (ja juuri tätä itse haen residenssimatkoilta), mutta reppukaupalla uusia virikkeitä sieltä kyllä mukaansa saa. Toki mitä useammin kaupungissa kävisi, sitä vähemmän olisi tarvetta ns. ”pakollisille nähtävyyksille”, jolloin voisi suosiolla keskittyä kirjoittamiseen.

DSC_0337

Ensimmäisellä viikolla päätön liikenne – suojatielläkin saa pelätä jäävänsä auton alle – ja kaupungin tukkoisuus – viisi ja puoli miljoonaa ihmistä on sulloutunut hyvin pienelle alueelle – ahdistivat. Matkoilla suomalainen identiteettini aina korostuu.

Lakkoja ja mellakoitakin oli; entinen pääministeri loukkaantui vakavasti avattuaan kirjepommin autossaan, mutta Syntagma-aukion tapahtumat eivät yllä keskustan tuntumassa olevaan kirjailijaresidenssiin, jossa saa asua kuin herrankukkarossa.

DSC_0341

Toisella viikolla, kun sykkeeni oli ehtinyt tottua kaupungin rytmiin, huomasin jo varovasti viihtyväni. Minut voi helposti ylipuhua täytetyillä tomaateilla, värikkään vihannestorin herkullisenkeltaisilla sitruunoilla ja sorbetilla. Puistojen ja muiden viheralueiden löytäminen on elintärkeää: betoni kuristaa.

Jos kuitenkin saisin valita saarten ja Ateenan väliltä, valitsen ehdottomasti saarten idyllisen rauhan – ja saarista Samoksen. Niin monet saariston asukkaat joutuvat muuttamaan pääkaupunkiin opintojen ja töiden perässä – ilmiö on tietysti sama meillä ja muualla.

DSC_0347

Aika kultaa muistot kuitenkin yllättävän nopeasti: matkan jälkeen olen huomannut ahmivani antiikin historiaa uudella innolla. Persialaissodat, Peloponnesolaissodan, Aleksanteri Suuren sotaretket… Olen alkanut opiskella taidehistorian terminologiaa osatakseni paremmin lukea antiikin patsaita.

Ateenassa oivalsin alkuperäisen merkityksen. Näen länsimaisen arkkitehtuurin, taidehistorian, uusin silmin.

Miten valtava vaikutus 400-luvulla ennen ajanlaskun alkua, klassisella kaudella syntyneillä ajatuksilla on ollut. Yksi tekeillä olevan historiallisen romaanini kohtauksista sijoittuu Berliinin Brandenburgin portille. Akropoliilla käveltyäni osasin asettaa portin historialliseen kontekstiin kuin palan valtavaan arkkitehtoniseen palapeliin.

DSC_0410

Ennen matkaani kovinkaan moni ystävistäni ei puhunut Ateenasta mairein sanoin: ”Kaunis se ei ainakaan ole, en menisi toista kertaa, kesälomaviikko meni pilalle…”

Reissun ajankohtaa kannattaa miettiä tarkasti. Toukokuussa Ateenassa saa nauttia samankaltaisista säistä kuin Suomessa kesällä (hellettä ja kaatosadetta), mutta heinäkuun tapainen helvetillinen pätsi se ei vielä ole. Kun vaatekaupassa valittelin kuumuutta, myyjää nauratti kovasti: eihän kesä ole vielä kunnolla alkanutkaan…

Ja mitä tulee kaupungin ulkonäköön –

Antiikin kreikkalaiset tuskin iloitsisivat nykyisen kaupunkikuvan nuhjuisuudesta. Katutaide voi olla taidetta siinä missä mikä tahansa museon seinälle ripustettu teos, mutta ateenalaiset seinät ovat täynnä suttuisia tägejä. Köyhyys on silmiinpistävää: monet hienot rakennukset on jätetty aloilleen rapistumaan.

Yli 9000 ihmistä on vailla kotia. En ole aikaisemmin nähnyt niin paljon kodittomia vanhuksia. Kreikkalaisten eläkkeitä on leikattu ja pieniä eläkkeitä leikataan entisestään.

DSC_0518

Puhumattakaan tuhansista ja taas tuhansista kulkukoirista ja -kissoista… Talouskriisin takia monet ovat hylänneet lemmikkinsä. Yllä oleva, elämästään antaumuksella nautiskeleva katti kuvittaa ongelmaa tosin aika huonosti.

Vaikka en selvästikään rakastunut Ateenaan ensinäkemältä, voin jossain vaiheessa kuitenkin kuvitella meneväni kaupunkiin uudestaan. Liiton tilavaa ja hyvin hoidettua asuntoa en voi kuin kehua.

Kuvat: Matka-albumini