Kävin pääsiäisenä elämäni ensimmäistä kertaa Luxemburgissa ja ihastuin heti. Suurherttuakunnassa saa nauttia kaupunkikulttuurista, mutta maaseutu ja luonto saavat sydämen läpättämään.
Eindhovenista Luxemburgiin on vajaan 4,5 tunnin mittainen bussimatka, joten pitkän viikonlopun vietto onnistui vaivattomasti. Sain pitkästä aikaa uuden nuppineulan matkakarttaani, sillä en ollut käynyt Luxemburgissa aikaisemmin. Jotain kertoo se, että tutkin jo, miten pääsen sinne uudestaan Suomesta käsin.

Puolen miljoonan asukkaan suurherttuakunta on ihastuttava hybridi omaleimaista Luxemburgia, Ranskaa ja Saksaa – maassa puhutaan kaikkia kolmea kieltä. Ravintoloissa ja kahviloissa pystyy mainiosti asioimaan saksaksi (vaikka tarjoilija puhuisikin ranskaa) ja sain lautaselleni pitkästä aikaa lemppariani spätzleä. Voiko ihminen onnellisemmaksi tulla?
(Kyllä, silloin kun jälkiruuaksi tilattu sitruuna-marenkileivos kannetaan pöytään).
Kaikesta kielitaidosta on hyötyä, ja pelkän englannin osaaminen tarjoaa vain kapean kurkistusikkunan maailmaan, sen(kin) olen oppinut ulkomailla asuessani. Luxemburgissa moni puhuu pelkästään ranskaa, joten ranskan alkeiden pikakertaus ei tekisi pahaa. Itse ainakin motivoiduin.

Vaikka kahviloissa onkin ihana istuksia, vielä hauskempaa on avartaa horisonttia ja lähteä katselemaan lähiympäristöä. Vuokrasimme lentokentältä auton kiertääksemme ns. Pikku Sveitsiä. Mullerthalin alue on saanut lempinimensä luonnonkauniiden kohteidensa ansiosta.
Yhdessä päivässä ei ehdi kuin huokailla ihastuksesta ja kirjoittaa muistikirjaan, että Luxemburgissa on 112 kilometriä satumaista vaellusmaastoa, pakkaapa seuraavalla kerralla mukaan paremmat kamppeet.
Olen muutenkin alkanut enemmän haaveilla luontokohteista ja vaellusmatkoista, sillä eurooppalaiset kaupungit ovat keskenään hyvin samankaltaisia. Päivä metsässä virkistää paljon enemmän kuin päivä ihmisvilinässä.







Seuraavan kerran blogi päivittyy 3.5. ja toukokuussa toivon mukaan joka perjantai, sillä käsikirjoitukseni alkavat olla siinä vaiheessa, että ehdin ajatella muutakin & purkaa kirjoitussumaa.