Äiti-kirja on ollut lukijoiden käsillä reilun kuukauden päivät. Tässä linkkejä ensimmäisiin haastatteluihin ja arvioihin.
Sanna Kajander-Ruuthin kirjoittama ja Riina Peuhun kuvaama Me Naisten haastattelu on verkossa avoimesti luettavissa.
Samoin Jonna Kumpulan MTV Uutisiin kirjoittama juttu. Haastattelun yhteyteen tehtiin koskettava kuvitusvideo.
Kun sain jo aika varhain haastattelupyyntöjä, jouduin nukkumaan yön yli, koska tiesin etukäteen, että aiheesta olisi raskasta puhua. Ja onhan siitä, edelleenkin, joka kerta. Mutta olen saanut käydä syvällisiä keskusteluja hienojen toimittajien kanssa ja keskustelujen myötä jopa oivaltaa uusia asioita – elämästä, kuolemasta ja itsestänikin. Tämän teoksen kohdalla olen elänyt todeksi kirjoittamisen voiman.
Ja on tärkeää, että kirjat löytää lukijansa. Kirjoitin kirjan lohduksi, vertaistueksi kaltaisilleni.
Karjalaiseen minua haastatteli Kimmo Nevalainen. Karjalaisen juttu on levinnyt muihinkin maakuntalehtiin.
Simopekka Virkkula kirjoitti Aamulehteen hienon esseen kirjastani. Edellä mainitut tekstit ovat tilaajien luettavissa maksumuurin takana.
Virkkula kirjoittaa:
”Äidin lukemiseen kuluu enemmän aikaa kuin sivumäärä antaisi olettaa. Lukija havahtuu vähän väliä: vartti tai puoli tuntia on humahtanut oman elämän muistoissa.”
Kirjarouvan elämää -blogin ajatuksia:
”Jotkut kohdat saivat ajatukseni omaan äitiini, jonka poismenosta on jo kymmenkunta vuotta. Esimerkiksi tuo muisto, kun Rannela kertoo äitinsä katsoneen peiliin ja ihmetelleen kuka vanha ja ryppyinen nainen sieltä kurkistaa. Juuri noilla sanoilla minunkin äitini sanoi katsovansa peiliin: ”Olo on kuin nuorella tytöllä, mutta peilistä katsoo joku ryppyinen, vanha nainen.”
Tippa herahti silmäkulmaani, mutta minua hymyilytti.”
Kaisa Koski kirjoittaa Hämeen Sanomissa:
”Teos on syntynyt kirjailijan kokemuksista yhden elämän tärkeimmän ihmissuhteen päättymisen jälkeen, mutta se ei ole ”vain” henkilökohtainen teksti. (…)
Itse luin teoksen liki ahmien ja puoliäänen mutisten – en voinut laskea sitä käsistäni enkä hukata riviäkään ja aivan liian pian tulen tarttumaan tähän teokseen uudestaan.”
”Ajattelen myös, että Äiti on lohtukirja, olipa suru äidin tai muun tärkeän ihmisen menettämisestä johtuvaa. Lempeät mutta kaikki tunteet sallivat lauseet sanoittavat monenlaisia suruja. En edes tiedä, mitä kaikkia surujani – menneitä, nykyisiä, tulevia – itkin kirjaa lukiessani (molemmilla kerroilla), mutta itku oli puhdistavaa, helpottavaa.”
”Toivon syrämmestäni, että läheisensä menettäneet ihmiset löytävät Terhi Rannelan Äidin. Ei äidinsurua voi erottaa täydellisesti isän-, isovanhempien tai oman lapsen tai rakastetun menettämisen synnyttämästä surusta. Jokainen kokee surun eri tavalla, silti kaikki suru on kuitenkin samanlaista.”
Riikka Lehtovaara Kotiliedessä:
”Rannela kirjoittaa ikävästään ja surustaan riipaisevasti, mutta samalla jotenkin ihanan kevyesti ja lohduttavasti. Tunteet ovat henkilökohtaisia, mutta universaaleja. Suruprosessinsa aikana hän lukee paljon myös muiden kirjailijoiden tekstejä ja viittaa heidän ajatuksiinsa. Hyviä ajatuksia meille kaikille.”
Päivi Pynnönen Outokummun Seudussa:
”Kirjaa on helppo lukea; Terhi Rannela ei juutu mässäilemään surullaan, lopputulema on valoisa. Kieli ja kirjoittamisen rytmi kuljettavat lukijaa maltilla. Toimittajatausta, maailman ja elämisen havainnoimisen kyky ja vuosien mittaan kertynyt kirjailijakokemus näkyvät hyvällä tavalla. Tuulikki-äiti sai kauniin muistokirjoituksen.”
”Kirja on pieni ja painava. Se on tiivis, mutta äärimmäisen vaikuttava ja antoisa. Sitä ei voi ahmaista, vaan se pitää sulatella pienissä erissä.”
Tämä postaus päivittyy.
Miksi en kirjoittaisi? - Tervetuloa kirjailija Terhi Rannelan sivuille 