Lohjan Ojamonharjun yhtenäiskoulun oppilaat laativat minulle kirjailijavierailua varten sen verran paljon kysymyksiä, että lupasin jatkaa vastaamista täällä blogissani.

Mistä sait idean kirjoittaa juuri nuortenkirjoja?
Nuorena kirjallisuudenopiskelijana bongasin sanomalehdestä WSOY:n kirjoituskilpailun. Ideoin kisaa varten 14-vuotiaan toimittajatytön – ja siitä se lähti. Käsikirjoitus ei menestynyt kilpailussa, mutta se poimittiin julkaistavaksi kustantamon Bulevardi-sarjassa.
Kuinka kauan yhden kirjan kirjoittamisessa kestää?
Historiallisia romaanejani varten olen varannut tutkimustöineen päivineen kolmisen vuotta. Nuortenkirjani ovat syntyneet vuodessa.
Mikä on sinun lempikirjasi?
Viime aikoina olen innostunut Kerstin Ekmanin teoksesta Suden jälki.
Mikä on sinun lempigenresi kirjoittajana?
Historiallinen fiktio, mutta tietysti viihdyn mainiosti kaikkien kirjoittamieni lajien parissa.
Minkä takia olet kirjailija?
Koska kirjoittaminen on minulle se kaikkein omin tapa ilmaista itseäni. Kirjoittaminen on palkitsevaa työtä, josta jaksan innostua aina vain.
Milloin aloit kirjoittaa ja miksi?
Aloin kirjoittaa heti, kun opin kirjoittamisen taidon. Miksi? Koska se oli yksinkertaisesti mukavaa!
Kuinka paljon otat omasta elämästäsi ideoita kirjoihisi?
Tuotantooni kuuluu yli parikymmentä kirjaa. Osa teoksista on hyvinkin omaelämäkerrallisia niin kuin äitini kuolemasta kertova Äiti. Mutta osa teoksista on täysin fiktiivisiä, kuten esimerkiksi Frau tai Kiivaat.
Minkälaisia vinkkejä annat aloittelevalle kirjoittajalle?
Löytyisikö kotipaikkakunnaltasi jokin kirjoittajaryhmä? Tai verkosta? Hakeudu toisten kirjoittajien pariin ja ota rohkeasti vastaan palautetta. Lue paljon ja mahdollisimman ennakkoluulottomasti ihan kaikkia mahdollisia lajeja nuortenkirjoista runoihin ja sarjakuvista romaaneihin.
Miksi kirjoitat juuri nuortenkirjoja, tietokirjoja ja historiallisia romaaneja?
Koska ne ovat tuntuneet toistaiseksi luontevilta. Haluaisin kirjoittaa tulevaisuudessa myös lastenromaanin, dekkarin ja runoja. Viimeksi mainittuja ehkä omaan pöytälaatikkoon.
Lempikirjailijasi?
Lista elää ja muuttuu kaiken aikaa. Esimerkiksi Elena Ferrante, Elizabeth Strout, Anneli Kanto, Kerstin Ekman, Alex Schulman…
Idolisi?
Ne ihmiset, jotka tekevät kaikkensa, jotta Venäjän kammottava hyökkäyssota Ukrainaa vastaan päättyisi. Ne, ihmiset, jotka tekevät töitä ilmaston kuumenemisen pysäyttämiseksi.
Tykkäsitkö yläkoulussa äidinkielen tunneista? Mitä niistä jäi mieleen?
Tykkäsin paljonkin. Muistan yläasteelta ainekirjoitustunnit ja kirjailija Leena Lehtolaisen vierailun kouluuni. Se oli monella tavalla käänteentekevä kokemus.
Oletko ottanut jostain vaikutteita kirjoitustyyliisi?
Luultavasti otan vaikutteita koko ajan ihan kaikkialta! Kaikki nähty, luettu ja koettu tarttuu tavalla tai toisella mukaan. Vaikutteita ei kannata pelätä.
Tykkäsitkö lukea/kirjoittaa 9.luokkalaisena?
Kyllä, sekä että. Kirjoitin ensimmäisen nuortenkirjakäsikirjoitukseni ysiluokalla kirjoituskoneella. Romaania ei ole julkaistu. 😊
Lempioppiaineesi koulussa?
Äidinkieli, historia ja kielet.
Lempiruokasi?
Intialainen kasvisruoka palak paneer, jossa on kotijuustoa pinaattikastikkeessa.
Kirjoitatko mieluummin kynällä vai koneella?
Sekä että. Kirjoitan joka arkipäivä päiväkirjaani kynällä. Kaunokirjallista tekstiä kirjoitan pääasiassa koneella, mutta muistiinpanoja teen käsin. Kirjoitan käsin myös kirjeitä ja kortteja.
Joudutko tekemään paljon pohjatyötä, kun kirjoitat nuortenkirjoja, esim. miten nuoriso puhuu?
Uusimpien nuortenkirjojeni kohdalla olen tietoisesti valinnut neutraalin yleiskielen, sillä kieli muuttuu niin nopeasti ja muotisanat ehtivät vanhentua ennen kuin kirja edes ilmestyy.
Mikä on tunnetuin kirjasi?
Nuortenkirjoista saan eniten palautetta Yhden promillen jutuista ja Läpi yön -kirjasta. Aikuispuolella taas Frausta ja Äiti-kirjasta.
Riittääkö kirjailijan palkka elämiseen?
Kirjailijan työn rahoitus on hyvin monimutkainen (ja yksilöllinen) juttu, ja moni kirjailija tekee kirjoittamisen ohella esimerkiksi opetus- tai lehtitöitä. Kaikilla kirjailijoilla palkka ei riitä elämiseen, toisilla taas yllin kyllin. Juuri nyt olen niin onnekas, että nautin apurahaa vuoden 2023 loppuun.
Minkälainen on kirjailijan työpäivä? Millaisia rutiineja liittyy yhden kirjan kirjoittamiseen?
Jokaisen kirjailijan työpäivä lienee kirjailijan näköinen. Omat rutiinini muuttuivat dramaattisesti satutettuani hiljattain polveni pahasti ja jouduttuani laittamaan rakkaan liikuntaharrastukseni pitkälle tauolle. Nyt päiväni täyttyvät kirjoittamisesta ja jalan kuntouttamisesta.
Mikä on parasta kirjailijana olemisessa?
Kirjoittaminen itsessään. Vapaus. Koskettavat lukijakohtaamiset.
Mikä oli haaveammattisi, kun olit lapsi?
Jostakin merkillisestä syystä olen pienestä saakka halunnut olla kirjailija, vaikka minulla ei toki ollut aavistustakaan mitä se pitää sisällään.
Minkä ikäisenä aloitit kirjoittamisen?
Heti, kun opin kirjoittamaan alakoulun alussa. Olen kirjoittanut pöytälaatikkoon pikkutytöstä lukioon asti. Olin 23-vuotias, kun ensimmäinen kirjani julkaistiin.
Kuinka löydät tietolähteitä kirjoihisi?
Ihmiset yleensä auttavat, kun heidän puoleensa kääntyy. Se ilahduttaa aina. Esimerkiksi jonkin alan asiantuntijat. Historiallisiin romaaneihini olen myös löytänyt tietoa arkistoista, museoista, kirjeistä ja mm. tapahtumapaikoille matkustamalla.
Mikä on lempikirjasi omista kirjoistasi? Miksi?
Vastaan tähän aina eri tavalla. 😊 Tänään vastaan: Yöuinti, koska se on kirjoistani uusin ja tuoreimpana mielessäni. Yöuinti tuo hyvää mieltä tähän pimeään aikaan.
Kuinka paljon olet matkustellut eri maissa kirjojesi vuoksi?
Aikanaan Taivaan tuuliin -kirjan saksannoksen vuoksi olin kiertueella Saksassa. Olen myös esiintynyt Norjassa, Virossa ja Britanniassa. Historiallisia romaanejani varten olen matkustanut Keski-Euroopassa tekemässä taustatutkimusta.
Onko aihetta, josta et missään nimessä halua kirjoittaa?
En innostu kirjoista, joissa rikollista elämäntapaa ihannoidaan saati kirjoista, joissa rikosten uhrit unohdetaan.
Onko joku elokuva inspiroinut sinua joskus kirjan kirjoittamiseen?
Ottaen huomioon, miten paljon katson elokuvia (2-3 viikoittain), kirjoitan elokuvista yllättävän vähän. Scarlettin puvussa -kirjan päähenkilö on innostunut Tuulen viemää -elokuvasta.
Milloin tiedät, että kirja, jota kirjoitat, on valmis?
Tämä onkin hyvä kysymys! Varsinkin loppuvaiheessa kirjaa tekisi mieli jäädä viimeistelemään ja viimeistelemään, hiomaan kieltä loputtomiin. On vain osattava lyödä piste ja päästää irti.