Hermosoluja, työnohjausta & haave valkoisesta joulusta

Scroll down to content

teetä_pieni

Taas yksi vuosi lähestyy loppuaan! 2019 osoittautui tuotteliaammaksi kuin mihin olin osannut varautua.

 

Olen omistanut vuoden viimeiset työpäivät opinnoilleni, joiden etenemistä flunssa on hiukan hidastanut. En ole yksin: bussissa joka toinen niistää ja joka toinen aivastelee…

Kunhan saan aivojen rakennetta, hermosolujen toimintaa ja Parkinsonin tautia käsittelevät (neuro)psykologian tehtäväni sopivalle tolalle, saan hyvällä omallatunnolla pitää jokusen joululomapäivän. Mutta teetä kuluu vielä aika paljon ennen kuin saan laadittua hoito- ja kuntoutussuunnitelman fiktiiviselle asiakkaalleni. Arvostan suuresti niitä ihmisiä, jotka työskentelevät aivoterveytemme parissa.

Opiskelu hyvällä tavalla parantaa turhautumisen sietokykyä. Luova kirjoittaminen alkaa näyttäytyä varsin vaivattomana, minun ei sentään kirjailijana koko ajan tarvitse käyttää tarkkaa lähdeviiteapparaattia. Mutta se on pelkkää opiskelutekniikkaa, sisällöt vievät kyllä mennessään.

Mieleni vaeltaa joka tapauksessa jo tuntureilla, kuulenko revontultenkin rätinää, joten pystyn melkein ihmeisiin.

*

Tämä vuosi on osoittautunut yllätykselliseksi, joten ensi vuoden suunnitelmia on turha vielä tässä vaiheessa lyödä lukkoon. Vuosi sitten tähän aikaan tiesin vain, että julkaisisin Kiivaat kesällä, mutta Miksi en kirjoittaisi? -kirjan julkaisuaikataulusta minulla ei vielä ollut aavistustakaan.

Yhdessä kirjoittaminen on ollut hyvin palkitsevaa, en voi kuin suositella – jään ehdottomasti kaipaamaan sitä nyt taas, kun olen tekstini kanssa aivan omillani.

Kollega Anneli Kanto bloggasi kivasti kirjastamme.

Elokuussa sain julkaisupäätöksen kirjasta, joka ilmestyy jo ensi huhtikuussa. Vaikka äitikirja on näyttävästi esitelty Kariston katalogissa, puffailen sitä blogissani enemmän ensi vuoden puolella – kun on vähän ajankohtaisempaa (ja sanoiko joku maagisen sanan kesken…)

terhirannela_pieni

Tänä vuonna ammatillisesti tärkeä juttu on ollut Kirjailijaliiton työnohjausryhmä, jossa olen mukana. Meidän alallamme työnohjausta ei ole järjestetty kovin kauan, ryhmä taitaa olla vasta kolmas, Tampereella ensimmäinen – ja onkin hienoa osallistua johonkin kirjailijoille varta vasten räätälöityyn.

Olen kokenut motivoivaksi, innostavaksi ja tarpeelliseksi käydä kollegoiden kanssa ohjattuja, luottamuksellisia keskusteluja kirjailijantyön tulevaisuudesta, ammatti-identiteetistämme ja luovaan työhön liittyvistä negatiivisistakin tunteista. Kirjailijaan samastuu parhaiten toinen kirjailija.

Uudessa Kirjailija-lehdessä onkin juttu ohjaajastamme Mia Pakarisesta. 

”Itsemyötätunnon ja hyvän kannustavan itsensä johtamisen oppiminen on ryhmässä usein myös tärkeässä roolissa. Ei ole yhdentekevää, millaista sisäistä puhetta käytämme ja miten puhumme itsestämme”, Pakarinen kertoo.

Lehti on muutenkin hyvä. Kyseinen numero sisältää niin paljon vertaustukea, että säilytän sen tulevaisuutta varten.

*

Mitä 2020 tuo tullessaan?

Vuoden ensimmäiset kuukaudet omistan äitikirjan viimeistelyyn. Jokunen matka on mielessä. Opinnot jatkuvat. Lupasin kirjoittaa novellin erääseen antologiaan. En ole luopumassa päivittäisestä liikunnasta. Teatteria ja taidenäyttelyitä olen syyskiireissä kaivannut. Uudet kirja-aiheet tietysti kuplivat mielessä.

Kalenteriin on merkitty esiintymisiä; yleisöinä sekä aikuisia että lapsia.

Esiinnyn mielelläni taas maaliskuusta alkaen. Kaikki keikkapyynnöt tuttuun tapaan Lukukeskuksen kautta.

*

Jutustelimme taannoin Kulttuuritoimituksen Marja Aaltion kanssa mukavia muun muassa historiallisen romaanin kirjoittamisesta. Kerron Kiivaista, mutta myös aiemmista romaaneistani:

Linkki podcastiin täällä.

*

Kiireetöntä & tunnelmallista jouluaikaa itse kullekin! 

Blogi on aavistuksen jäänyt syyskiireiden alle, mutta ehkä pohjoinen tekee tehtävänsä… Haaveilen ainakin postaavani kuvia valkoisista hangista lähiaikoina.

*

Kuvat: Laura Vesa

%d bloggaajaa tykkää tästä: