Terhi
-
Nyt kun Kariston kevätkatalogi on ilmestynyt, seuraavasta kirjastani uskaltaa puhua jo nimellä. Kesyt kaipaavat, villit lentävät on omakohtainen matkakertomuskokoelma, jossa avaan matkapäiväkirjani sivut. ”Rakas lukija, Mitä matkamuistot kertovat meistä? Mihin me tarvitsemme yksinoloa ja somepaastoa? Millaista on aamuyöllä singaporelaisessa tavaratalossa? Miksi matkapäiväkirja on tärkeä ystävä? Kastaudutaan pohjoisen hyiseen tunturipuroon ja katsotaan revontulia yhdessä. Lennetään maapallon…
-
Usein ratikan ikkunasta kaupunkia katsellessani huomaan kysyväni itseltäni, onko tämä elämäni onnellisin syksy. Jos on, kunpa päivät eivät kuluisi näin nopeasti. Toki ärsytyksen aiheitakin on löytynyt. Olen ollut Saksassa kaksi kuukautta. Aivan vastahan purin punaisen matkalaukkuni, opettelin Rewe-ruokakaupassa löytämään oikeat hyllyt, harjoittelin ratikkareittejä. Etsin ja löysin kantakahvilan, lumouduin kirjakauppojen määrästä ja hankin kuukausikortin liikuntakeskukseen (19,90€!).…
-
Vietän puoli vuotta Pohjois-Saksassa. Olen hämmentynyt siitä, kuinka lyhyessä ajassa uuteen ympäristöön voi kotiutua. Ensimmäinen kuukausi on ollut silkkaa honeymoonia. Kun kirjoitan tätä, tamperelaiset ystäväni etsivät kaapeistaan jo lämmintä syysvaatetta. Vaikka elokuu on ollut Saksassa(kin) tavanomaista kylmempi, tänään on täydellinen kesäpäivä (+28). Puistot täyttyvät piknik-vilteistä ja kahviloiden terassit asiakkaista. Aika menee tunnetusti ällistyttävää vauhtia, sillä…
-

Tulevan syksyn ajan asun ja kirjoitan Pohjois-Saksassa. Syksy on yleensä esiintyvän kirjailijan elämässä kaikkein kiireisintä aikaa – erityisesti, jos on kuluvan vuoden aikana julkaissut kirjan. On koulu- ja kirjastovierailuja, on Turun ja Helsingin kirjamessut, on lukupiirejä, on kirjakauppaesiintymisiä. Keikkailu on tärkeä osa tätä työtä, mutta intensiivisen esiintymisrupeaman ja kirjoittamisen yhdistäminen on vaikeaa. Tietysti esiintyminen…
-
Tukkoinen Ateena voi olla stressaava matkakohde, mutta historian harrastaja ei voi ohittaa kaupunkia. Vietin hiljattain muutaman viikon Suomen Kirjailijaliiton Ateenan-residenssissä. En ollut käynyt manner-Kreikassa aikaisemmin. Ateena tuntuu olevan kaupunki, joka jakaa mielipiteet: se joko lumoaa täysin tai sitten ei. Ateena ei ole kaupunki, jossa Haapsalun tavoin voi hiljentyä kirjoittamiseen ja omaan sisäiseen maailmaansa (ja…
-

Aino Kallas: Päiväkirja vuosilta 1897-1906. Otava 1954. Omistan tämän kesän naiskirjailijoiden päiväkirjojen lukemiselle. En ole vuosiin nauttinut mistään niin paljon kuin Aino Kallaksen päiväkirjoista. Aino Kallaksen ensimmäinen päiväkirja, jonka kirjoittamisen hän aloitti 19-vuotiaana, on aluksi varsin tyypillinen nuoren naisen päiväkirja. Se on kuin varhainen, hurmaava tyttökirja – täydellinen kesäkirja itse asiassa. Teoksen alku sisältää herttaisen…