Vietän puoli vuotta Pohjois-Saksassa. Olen hämmentynyt siitä, kuinka lyhyessä ajassa uuteen ympäristöön voi kotiutua. Ensimmäinen kuukausi on ollut silkkaa honeymoonia.

Kun kirjoitan tätä, tamperelaiset ystäväni etsivät kaapeistaan jo lämmintä syysvaatetta. Vaikka elokuu on ollut Saksassa(kin) tavanomaista kylmempi, tänään on täydellinen kesäpäivä (+28). Puistot täyttyvät piknik-vilteistä ja kahviloiden terassit asiakkaista.

Aika menee tunnetusti ällistyttävää vauhtia, sillä tällä viikolla olen ollut Hannoverissa kuukauden.

Arki on asettunut uomiinsa.

Luulin, että uuteen kaupunkiin asettuminen olisi jäykempää ja hankalampaa varsinkin, kun kielitaito on näin pahasti ruosteessa. Sana sanalta se onneksi elpyy.

En pysty keskustelemaan vuokraisännän kanssa asuntomme ilmastoinnista saksaksi eikä hänkään vastavuoroisesti osaa englantia. Luultavasti kotiutuminen olisi vaikeampaa ilman kontakteja.

Puolisoni työkaverit ovat auttaneet meitä monissa käytännön asioissa. Olen ollut ilahtunut heidän vieraanvaraisuudestaan, sillä myös minulle on tarjottu työpistettä yliopistolta ja lounasseuraa aina kun sitä olen vailla.

Minulla on kuitenkin niin ihana työpiste kotona humisevien puiden suojassa, että viihdyn täällä.

Kirjoittaminen kulkee hyvin, lupaavasti, aikataulussaan – nautin työstäni kovasti.

Uusi ympäristö on alkanut myös tuottaa toivomiani uusia ideoita. Haluaisin kovasti avata puhtaan romaanitiedoston, jolle minulla olisi jo työnimikin, mutta en saa ennen kuin kaksi keskeneräistä on tehty valmiiksi (muistikirjassani on kyllä jo 30 itseltä salaa kirjoitettua sivua).

Seuraava kirjani on ensi kevään julkaisuohjelmassa; ilmestynee alkuvuodesta.

Se ei ole Fraun tai Punaisten kyynelten talon mielenmaisemaa eikä genreäkään, vaan vaihtelun vuoksi vähän kevyempää ja hauskempaa. Haaveilua, seikkailuja ja ripaus maailmanparannusta. Kirja aikuisille, mutta yhtä hyvin sitä toki voivat lukea nuoremmatkin.

En hiisku tämän enempää, sillä kirja on vielä aavistuksen kesken – ja loppusuoralla voi kokemukseni mukaan tapahtua ihan mitä vain…

Tarkoitus on Saksassa asuessa pyrkiä matkustamaan ympäri maata ja muuallakin, mutta ensimmäinen kuukausi on mennyt lyhyttä Hampurin reissua lukuun ottamatta Hannoveriin tutustuessa. Hannover on asukasluvultaan Helsingin kokoinen kaupunki, joten täälläkin riittää nähtävää.

Olen kokenut ilmapiirin avoimeksi ja positiiviseksi. Paikalliset vähättelevät sosiaalisuuttaan (”Meitä kyllä pidetään juroina”), mutta olen onnistunut kohtaamaan vieraanvaraisia ja ystävällisiä ihmisiä.

Esimerkiksi urheiluharrastuksissani olen kokenut olevani erittäin tervetullut ja suomalaisuuteni on herättänyt uteliaisuutta. Puistoissa ja kahviloissa saa myös juttuseuraa, jos sitä vain haluaa.

Kuva: Laura Vesa