Tulevan syksyn ajan asun ja kirjoitan Pohjois-Saksassa.

 

Syksy on yleensä esiintyvän kirjailijan elämässä kaikkein kiireisintä aikaa – erityisesti, jos on kuluvan vuoden aikana julkaissut kirjan. On koulu- ja kirjastovierailuja, on Turun ja Helsingin kirjamessut, on lukupiirejä, on kirjakauppaesiintymisiä. Keikkailu on tärkeä osa tätä työtä, mutta intensiivisen esiintymisrupeaman ja kirjoittamisen yhdistäminen on vaikeaa.

Tietysti esiintyminen on myös ihanaa, sillä lukijakohtaamisissa kirjan maailma herää eloon ja jälkikäteen syntyy aina paljon uusia liuskoja.

Minulla on alkamassa hiukan erilainen syksy. Seuraavat kuukaudet, en vielä itsekään tiedä minne asti, jouluun ainakin, asun Pohjois-Saksassa Hannoverissa. Elän ikään kuin pidennettyä residenssijaksoa täällä.

Voin toki tavata lukijoitani täältäkin käsin, mutta virtuaalisesti.

*

Tavoitteenani on viimeistellä ensi talvena ilmestyvä kirjani (joka ei ole fiktiota) ja kirjoittaa sitä seuraava kirjani (joka on fiktiota) niin valmiiksi kuin suinkin kykenen.

Ja sitten on –

(Kollega ehdotti hauskaa yhteistyötä, mietin asiaa 15 sekunnin ajan ja vastasin: tottakai!)

Ja olisi myös –

Ei pitäisi ahnehtia, pitäisi keskittyä.

Elokuu on yhtä kaikki alkanut lupaavasti. Kirjoittaminen tuntuu hyvältä ja innostavalta.

*

Minulla oli sellainen mielikuva, että Hannover on ruma. Viime kesältä muistan loputtomat, suttuiset tägit kauniiden talojen seinissä ja 27 asteen helteessä kadulla seisovat roskapussit.

Mutta olen ollut väärissä paikoissa; tämähän on loputtomien puistojen ja satavuotiaiden puuvanhusten kaupunki! Olen jopa ostanut kausikortin barokkipuutarhaan.

Puisto1

Hannover on myös nuorekas, kodikas yliopistokaupunki, jossa on helppo olla. Ihmiset ovat ystävällisiä ja avuliaita. Asukkaita täällä on reilut puoli miljoonaa.

Kaikista maailman kaupungeista olen käynyt Hannoverissa kolmesti aiemminkin. Se ei ole kovin tavallista, sillä yleensä mieleni tekee nähdä uusia paikkoja.

puisto2

Ensimmäisellä kerralla olin Madonnan konsertissa, toisella kerralla kiertueella Taivaan tuuliin -saksannokseni kanssa (ne nuoret, jotka täällä tapasin vuosia sitten, ovat kasvaneet aikuisiksi, huima ajatus) ja kolmannella kerralla, viime vuonna, lomailemassa ja kirjoittamassa.

Kun olin tekemässä Frau-kirjani taustatutkimusta Fehmarnin saarella, tapasin hannoverilaisen pariskunnan. Nuori mies oli ällistynyt siitä, että olin käynyt heidän kotikaupungissaan tai että edes ylipäätään tiesin sen olemassaolosta. Asuinpaikkaan liittyvä alemmuuskompeksi ei selvästikään ole vain suomalaisten yksityisomaisuutta.

*

On virkistävää saada olla uudessa kieliympäristössä.

Olen alkanut tarkkailla sanoja, niin suomen kuin saksankin, uudella tavalla. Maistella ja kummastella.

Osaan lukea saksaa kohtalaisesti ja ymmärrän arkista puhetta suht ok, mutta en pysty vielä keskustelemaan. Yritän oppia jotain uutta päivittäin. Kuuntelen radiosta podcasteja (esimerkiksi Coffee Break German on sympaattinen ohjelma), luen paikallisia lehtiä, opettelen sanoja WordDive-sovelluksen avulla. Miten minusta tuntuu, että nuorena oli paljon helpompi painaa sanoja mieleen…

DSC_0332

Käytän saksaa aina asioidessani, vaikka aina ei menisi ihan nappiin. On palkitsevaa tulla ymmärretyksi ja vielä palkitsevampaa on onnistua käymään edes lyhyitä keskusteluja.

Saksassa on luvassa kiinnostava syksy, sillä liittopäivävaalit pidetään syyskuun lopussa. Vaalimainoksia on pitkin poikin kaupunkia. Kirjakaupassa yksi myydyimmistä kirjoista on kriittinen artikkelikokoelma Angela Merkelistä.

Kirjakaupat / kirjat / kirjastot ovat niin kiinnostava aihe, että niistä syntyy syksyn aikana varmasti omakin postaus.

Bis bald!

Artikkelikuva: Laura Vesa

%d bloggers like this: