Tukkoinen Ateena voi olla stressaava matkakohde, mutta historian harrastaja ei voi ohittaa kaupunkia.

 

Vietin hiljattain muutaman viikon Suomen Kirjailijaliiton Ateenan-residenssissä. En ollut käynyt manner-Kreikassa aikaisemmin.

Ateena tuntuu olevan kaupunki, joka jakaa mielipiteet: se joko lumoaa täysin tai sitten ei.

Ateena ei ole kaupunki, jossa Haapsalun tavoin voi hiljentyä kirjoittamiseen ja omaan sisäiseen maailmaansa (ja juuri tätä itse haen residenssimatkoilta), mutta reppukaupalla uusia virikkeitä sieltä kyllä mukaansa saa. Toki mitä useammin kaupungissa kävisi, sitä vähemmän olisi tarvetta ns. ”pakollisille nähtävyyksille”, jolloin voisi suosiolla keskittyä kirjoittamiseen.

Ensimmäisellä viikolla päätön liikenne – suojatielläkin saa pelätä jäävänsä auton alle – ja kaupungin tukkoisuus – viisi ja puoli miljoonaa ihmistä on sulloutunut hyvin pienelle alueelle – ahdistivat. Matkoilla suomalainen identiteettini aina korostuu.

Lakkoja ja mellakoitakin oli; entinen pääministeri loukkaantui vakavasti avattuaan kirjepommin autossaan, mutta Syntagma-aukion tapahtumat eivät yllä keskustan tuntumassa olevaan kirjailijaresidenssiin, jossa saa asua kuin herrankukkarossa.

Toisella viikolla, kun sykkeeni oli ehtinyt tottua kaupungin rytmiin, huomasin jo varovasti viihtyväni. Minut voi helposti ylipuhua täytetyillä tomaateilla, värikkään vihannestorin herkullisenkeltaisilla sitruunoilla ja sorbetilla. Puistojen ja muiden viheralueiden löytäminen on elintärkeää: betoni kuristaa.

Jos kuitenkin saisin valita saarten ja Ateenan väliltä, valitsen ehdottomasti saarten idyllisen rauhan – ja saarista Samoksen. Niin monet saariston asukkaat joutuvat muuttamaan pääkaupunkiin opintojen ja töiden perässä – ilmiö on tietysti sama meillä ja muualla.

Aika kultaa muistot kuitenkin yllättävän nopeasti: matkan jälkeen olen huomannut ahmivani antiikin historiaa uudella innolla. Persialaissodat, Peloponnesolaissodan, Aleksanteri Suuren sotaretket… Olen alkanut opiskella taidehistorian terminologiaa osatakseni paremmin lukea antiikin patsaita.

Ateenassa oivalsin alkuperäisen merkityksen. Näen länsimaisen arkkitehtuurin, taidehistorian, uusin silmin.

Miten valtava vaikutus 400-luvulla ennen ajanlaskun alkua, klassisella kaudella syntyneillä ajatuksilla on ollut. Yksi tekeillä olevan historiallisen romaanini kohtauksista sijoittuu Berliinin Brandenburgin portille. Akropoliilla käveltyäni osasin asettaa portin historialliseen kontekstiin kuin palan valtavaan arkkitehtoniseen palapeliin.

Ennen matkaani kovinkaan moni ystävistäni ei puhunut Ateenasta mairein sanoin: ”Kaunis se ei ainakaan ole, en menisi toista kertaa, kesälomaviikko meni pilalle…”

Reissun ajankohtaa kannattaa miettiä tarkasti. Toukokuussa Ateenassa saa nauttia samankaltaisista säistä kuin Suomessa kesällä (hellettä ja kaatosadetta), mutta heinäkuun tapainen helvetillinen pätsi se ei vielä ole. Kun vaatekaupassa valittelin kuumuutta, myyjää nauratti kovasti: eihän kesä ole vielä kunnolla alkanutkaan…

Ja mitä tulee kaupungin ulkonäköön –

Antiikin kreikkalaiset tuskin iloitsisivat nykyisen kaupunkikuvan nuhjuisuudesta. Katutaide voi olla taidetta siinä missä mikä tahansa museon seinälle ripustettu teos, mutta ateenalaiset seinät ovat täynnä suttuisia tägejä. Köyhyys on silmiinpistävää: monet hienot rakennukset on jätetty aloilleen rapistumaan.

Yli 9000 ihmistä on vailla kotia. En ole aikaisemmin nähnyt niin paljon kodittomia vanhuksia. Kreikkalaisten eläkkeitä on leikattu ja pieniä eläkkeitä leikataan entisestään.

Puhumattakaan tuhansista ja taas tuhansista kulkukoirista ja -kissoista… Talouskriisin takia monet ovat hylänneet lemmikkinsä. Yllä oleva, elämästään antaumuksella nautiskeleva katti kuvittaa ongelmaa tosin aika huonosti.

Vaikka en selvästikään rakastunut Ateenaan ensinäkemältä, voin jossain vaiheessa kuitenkin kuvitella meneväni kaupunkiin uudestaan. Liiton tilavaa ja hyvin hoidettua asuntoa en voi kuin kehua.

Kuvat: Matka-albumini