Terhi

  • Osallistun tänä vuonna suosittuun Helmet-lukuhaasteeseen. Pidän siitä, miten haaste yhdistää lukijoita sosiaalisessa mediassa ja saa lukemaan ja jakamaan yllättäviäkin kirjavinkkejä. Kiitos Hannoverin, olen nyt erityisen innostunut saksalaisesta kirjallisuudesta, mutta lukulistani elää koko ajan. En ole lyönyt lukemistoani lukkoon, katsotaan kirja kerrallaan. Raportoin etenemisestäni kerran kuussa pienin muistiinpanoin.   Tammikuussa luettua: Haasteen kohta 1. kirjassa muutetaan…

    Read more →

  • Vuoden alussa on mukava pysähtyä hetkeksi pohtimaan mennyttä ja tulevaa. Pidän kovasti vuoden vaihtumisesta. Mikään ei muutu, mutta kaiken voi muuttaa – periaatteessa. Ihminen tarvitsee uusia alkuja, klassisia puhtaita pöytiä, sopivan hetken tarkastella elämää eteen- ja taaksepäin. Ystäväni Päivi lähetti minulle linkin YearCompass-nimiselle sivulle, josta voi tulostaa parikymmentäsivuisen vihkosen (jonka voi täyttää halutessaan myös koneella),…

    Read more →

  • Vuoden viimeisessä päivityksessä lähetän kuvaterveisiä Goslarin, Garmisch-Partenkirchenin ja Berliinin Gendarmenmarktin tunnelmallisilta joulutoreilta. Hyvää jouluaikaa!

    Read more →

  • Saksan päivitykset jatkuvat – Viime viikolla teimme retken Baijeriin, Etelä-Saksaan. Garmisch-Partenkirchenin vuoristoalueella otetut kuvat saavat puhua puolestaan. Hannoverista Müncheniin on lentoteitse 500 kilometrin mittainen matka, mutta nopealla Intercity-Express-junalla matka taittuu reilussa neljässä tunnissa. Münchenin rautatieasemalta pääsee paikallisjunalla Garmisch-Partenkircheniin. Junamatka idyllisten maisemien halki kestää puolitoista tuntia. Garmisch-Partenkirchen on kuuluisa matkailu- ja talviurheilukaupunki. Alun perin kylät olivat…

    Read more →

  • Saksassa on loputtoman paljon nähtävää. Kirjoitan viidestä paikasta, jotka ovat erityisesti jääneet mieleeni kuluneen syksyn aikana.  Hannoverin puistot Hannoverissa suosikkipaikkojani ovat puistot. Ihan vieressämme kulkee kaksi kilometriä pitkä, suora puistokäytävä, jota pitkin on hauska lenkkeillä. Puistokäytävän ympärille avautuu valtava Georgengartenin viheralue, jossa kulkee päivittäin koiranulkoiluttajia ja juoksijoita. Hannoverilaiset haukut ovat ällistyttävän hyvätapaisia: ne pärjäävät mainiosti…

    Read more →

  • Puolivälissä

    Voi aika! Kunpa et juoksisi pakoon aivan niin nopeasti. Takana on kolme kuukautta Hannoveria, edessä enää kolme. Sen olen täällä oivaltanut, ettei tulevaisuuden suunnitelmiaan kannata lukita kiinni. On asioita, joihin en Saksassa totu. Kuten se, että kun aamuisin herään ja avaan ikkunan, kuulen pikkulintujen laulua. Ja se, että vielä lokakuun viimeisillä viikoilla oli niin aurinkoista…

    Read more →