Korona-aika on rajoittanut elämää paljon, mutta joitakin mahdollisuuksiakin se on tarjonnut. Vietin viisi viikkoa pohjoisessa etätöitä tehden. Onneksi kotiinpaluu lumiselle ja varsin kauniille Tampereelle ei sekään ollut kulttuurishokki.

Olin puolisoni kanssa joulukuun Rovaniemellä, Levillä ja Saariselällä. Tapaninpäivänä pakkasmittari näytti tukevaa lukemaa -31,5. Tunturilla on lämpimämpää, joten Kiilopäällä tarkeni ulkoilla ja ikuistaa pastellimaisemia.

Tänä vuonna päätimme nauttia Lapista ihan kaikilla herkuilla, jotta myös ensi vuonna meillä olisi pohjoisen palveluita tarjolla. Eräässä Saariselällä toimivassa yrityksessä on yleensä tähän aikaan vuodesta 12 työntekijää, mutta nyt vain kaksi.

Leviläinen yrittäjä sanoi minulle, että Lapin matkailu vastaa 14 paperitehdasta. Matkailun romahtamisen takia tilanne on huono. En nyt tarkista faktoja tätä vaatimatonta blogikirjoitusta varten, mutta viesti on selvä.

Kiilopään kulkijoita ihastuttavat Veijo Oinosen ja Helena Korhosen hurmaavat lumiveistokset.

Minä en hiihdä, mikä aina järkyttää tamperelaisia treenikavereitani (”Käyt hiihtämässä edes minun takiani!”). Himohiihtäjäpuolisoni on perheessämme vastuussa suksiharrastuksesta. Itse tykkään kuljeskella lumikengillä tai vain kävellä tunturissa fiilistelemässä kamerani kanssa.

Voi olla, että jossain vaiheessa yritän pontevammin päästä hiihtotraumoistani. Ja totta puhuakseni, onhan minulla sukset – turvallisesti häkkivarastossa.

Ei siitä mihinkään pääse: tuntureilla on mykistävän kaunista.

Tätä avaruutta kaipaan kaupungissa aina.

Mutta joka päivä ei tokikaan ole näin kirkasta ja kuulasta. Suurin osa viikoista humahti paksua pilvikerrosta huokaillessa, mutta heti pakkasen kiristyttyä oli äkkiä sännättävä kauneutta tankkaamaan.

Olen viimeiset 20 vuotta kulkenut etelän ja pohjoisen väliä, mutta kertaakaan ei ole juolahtanut mieleen mennä huskysafarille (”koska sehän on ulkomaisten turistien juttu!”).

Pakko myöntää, että kymmenen kilometrin ajo kuuden haukun kanssa oli ehdottomasti vuoden kohokohtia. Eläimiin syntyy hieno yhteys ajelun aikana. Ja luonto ympärillä –

Koirat olivat niin riemuissaan, että niiden into tarttui. Minua huvitti suuresti, kun tauon aikana eräs rekku kääntyi useasti kärsimättömänä katsomaan, miksi matka ei jo jatku ja paljon nopeamminkin voisimme kyllä mennä.

Tässäpä meidän urhea ja energinen koiratiimimme retken päätteeksi! Kaikkein hauskinta oli tietysti kiitellä ja taputtaa kavereita onnistuneen safarin päätteeksi. Ensi jouluna uudestaan, toivon! Adoptoisin ehdottomasti eläkepäiville siirtyvän huskyn, ellei allergiani sitä estäisi.

Ylen uutisen mukaan joka neljäs suomalainen aikoo matkustaa ulkomaille heti, kun korona sallii. Itse haaveilen tällä hetkellä huhtikuun hangista Lapin tuntureilla sekä Mänttä-Vilppulan Banksy-näyttelystä.

Onnellista uutta vuotta 2021! Rokotetta (kärsivällisesti) odotellessa.

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: