Olen parhaillaan hautautunut työhuoneeseeni taustakirjallisuuden keskelle. Alkuvuodesta tein tuotannostani yllättävän havainnon: merkittävä osa kirjoistani on tietokirjoja. Niin seuraavakin.

Kuvitan tätä kirjoitusta kesälomalla Pyhällä ja Luostolla ottamillani valokuvilla. Innostuin keväällä pitkän tauon jälkeen kuljeksimaan luonnossa kamera kaulassani, ja harrastus jatkui läpi kesän.

Lomalla oli ihana nähdä perhettä niin etelässä kuin pohjoisessakin. Edellisestä kohtaamisesta oli kulunut kuukausia. Ulkomaille ei tehnyt koronan takia mieli eikä tee pitkään aikaan. Onneksi syksyn hämäräpäiviä varten saa kerättyjä muistoja mökkilaiturilla, Luoston luontopoluilla ja aurinkoisilla ulkopilatestunneilla.

Kevät oli meille kaikille epätavallinen ja syksykin on. Kalenterissani on vain muutama esiintyminen ja nekin hiukan kysymysmerkkejä. Jotakin on jo peruuntunut. Eilen tätä kirjoitusta laatiessani tuumailin, että kirjamessut ovat yhä suurin kysymysmerkki. Eivät ole enää. Turku siirtyy ja Helsinki menee verkkoon.

Tässä ammatissa on tietysti se hyvä puoli, että työ on luonnollisesti ns. etätyötä. En edes muista, kuinka kauan olen työskennellyt kotoa käsin. Viisitoista vuotta?

Kirjoitan parhaillaan ensi keväälle kaavailtua tietokirjaa ja juuri nyt työni kannalta neljän seinän sisälle hautautuminen ja epäsosiaalisuus on tärkeää. Olen tehnyt itselleni tarkan kirjoitusaikataulun, koska käsikirjoituksella on tiukahko aikataulu.

Alkuvuodesta ansioluetteloani päivittäessäni havaitsin omaksi yllätyksekseni, että tuotannostani merkittävä osa alkaa olla tietokirjoja. Hain ja pääsin Suomen tietokirjailijat ry:n jäseneksi ja tämäkin identiteetti tuntuu hyvältä. En ole enää vuosiin kirjoittanut lehtijuttuja, mutta sisäinen journalistini nauttii faktan kirjoittamisesta.

Vaikka kirjoitusrauha on minulle tärkeää, huomaan silti kaipaavani lukijakontakteja, joihin olen vuosien saatossa niin tottunut. Äiti-kirjalle ei esimerkiksi voitu pitää julkkareita. Kun kirjailijavierailulla syntyy hyvä yhteys yleisöön, se kantaa. Syntyy lisää sivuja, löytyy uusia aiheita, motivaatio pysyy yllä.

Mutta toki, juuri nyt ei tunnu hyvältä junailla kasvomaski yllä esimerkiksi toiselle puolelle Suomea (hiljattain junaillessani välin Rovaniemi-Tampere täpötäydessä junassa ei ollut turvaväleistä tietoakaan). Toivottavasti mahdollisimman moni tapahtumajärjestäjä löytääkin Lukukeskuksen virtuaalivierailut; minulla on hyviä kokemuksia niistäkin.

Tulevalla kirjallani on jo nimi ja olen nähnyt inspiroivia kansiluonnoksia, mutta tekstin ensimmäiseen versioon on vielä matkaa. Siksipä on turha hiiskua vielä aiheesta sen enempää.

Tietokirjan ohella tekeillä on useampikin fiktiivinen teksti, mutta yksi kerrallaan, vähitellen valmiiksi.

Siispä jälleen, lisää teetä, kuulokkeet korviin ja muistikirjan pariin.

Kauniita loppukesän päiviä blogini lukijoille! Pysytään terveinä!