Mieli alkaa pikkuhiljaa irtautua Kiivaista ja suuntautua kohti seuraavaa romaania. Mutta ensin pitää saada Miksi en kirjoittaisi? -kirja valmiiksi. Olen taas muistanut, miten mukavaa yhdessä tekeminen on.
Kesä on mennyt Miksi en kirjoittaisi? -kirjaa viimeistellessä, mutta toki olen jokusen lomapäivänkin ehtinyt viettää. Onnistuin ajoittamaan mökkeilyn säiden suhteen kesän lämpimimmälle viikolle. Tarkkailin silkkiuikun sukellustreenejä, ahmin kirjoja kuin vadelmakakkua ja nautin auringosta.
Tällä viikolla pohdimme Päivin kanssa vielä tekstien järjestystä, hiomme niitä ja sitten lähetämme käsikirjoituksen kustannustoimittajan syyniin.
Valmistelen parhaillaan kysymyksiä Pentinkulman päiville. Perjantaiaamuna (2.8.) minulla on suuri ilo saada haastatella sekä Leena Lehtolaista että Kristiina Vuorta. Tervetuloa kuulolle Urjalan torille kello 10 alkaen!
*
Ajattelin, etten kiirehtisi seuraavan romaanini kanssa, että kirjoittaisin jotakin muuta tässä välissä (ja kirjoitankin). Sain kuitenkin viikonloppuna taustatutkimuspuuskan, joka johdatti minut yllättävien lähteiden äärelle. Mikähän siinä muuten on, ettei yhtenä päivänä löydä ainuttakaan johtolankaa ja seuraavana ne ovatkin aivan käsien ulottuvilla?
Mieleen alkoi luonnostua muutamia ajatuksia mahdollisista luvuista. Ja miksipä en alkaisi niitä kirjoittaa, jos ne kerran ovat kirjoittumassa? Alkuidean tarinaani sain keväällä 2017, joten onhan aihe jo ehtinyt muhia.
Rakastan taustatutkimusta. Se on loputtoman kiinnostavaa, inspiroivaa ja opettavaista.
Se vie myös paljon tilaa kirjahyllyistä! Kysyin hiljattain kollegalta, mitä hän kirjan ilmestymisen jälkeen tekee taustatutkimusmateriaalilleen. Printit ja lehtileikkeet hän säilöö kenkälaatikkoon ja vie varastoon. Yksi kirjahylly on varattu pelkästään historialle. Osa aineistosta on niin harvinaista ja erikoista, ettei sitä missään tapauksessa voi heittää pois. Ymmärrän.
En hirveästi ole raaskinut heittää pois Punaisten kyynelten talon, Fraun tai Kiivaiden kirjoittamiseen liittyvää materiaalia. Kirjoilla on myös tunnearvoa. Mutta kerrostalotoimistossani ei ole loputtomasti tilaa.
Seuraavaan kirjaani saan opetella uuden vuosikymmenen, ehkä useammankin ja täysin uuden aihepiirin. Kolme kirjaa sodasta saa nyt tällä haavaa riittää.
PS. Kerron Tampereen Akateemisessa kirjakaupassa Kiivaista Kirjojen yönä 8.8. kello 17.00. Päivi Haanpää haastattelee.
Pyrin päivittämään blogia kahdesti kuussa. Seuraava päivitys 9.8.