Osallistun tänä vuonna suosittuun Helmet-lukuhaasteeseen. Pidän siitä, miten haaste yhdistää lukijoita sosiaalisessa mediassa ja saa lukemaan ja jakamaan yllättäviäkin kirjavinkkejä.

Kiitos Hannoverin, olen nyt erityisen innostunut saksalaisesta kirjallisuudesta, mutta lukulistani elää koko ajan. En ole lyönyt lukemistoani lukkoon, katsotaan kirja kerrallaan. Raportoin etenemisestäni kerran kuussa pienin muistiinpanoin.

 

Tammikuussa luettua:

Haasteen kohta 1. kirjassa muutetaan

Riina Mattila: Järistyksiä. WSOY 2018.

Latasin tämän kirjan lukuaikapalvelusta luettuani Aamulehdestä sydämeenkäyvän haastattelun esikoiskirjailija Riina Mattilasta. En yleensä lue kirjoja kännykällä, mutta eräänä iltana ajattelin ihan vain vilkaista Järistyksiä-kirjan alkua. Kävi tietysti klassisesti – luin romaanin melkein yhdeltä istumalta…

Romaani on kuvaus maanjäristyksen kaltaisesta voimasta, ensirakkaudesta ja rohkeudesta repäistä itsensä irti ahdasmielisestä lapsuuskaupungista, joka uskoo siihen, että tytöt ovat tyttöjä ja pojat ovat poikia. Millaista on olla nuori, jonka sukupuoli-identiteetti on moniulotteisempi?

Pidin kirjasta valtavan paljon. En muista, milloin viimeksi olisin lukenut näin ihanaa rakastumisen kuvausta. Mattila on taitava rakentamaan henkilöhahmoja ja luomaan tunnelmia: Eeliasta & Islasta tulee lukijan ystäviä, joille toivoo hyvää. Eelian kämppäkaverista Karhusta saisi helposti oman romaaninsa.

Nuortenkirjoilla on edelleen ikävä tapa jäädä katveeseen niin paljon kuin genren puolesta meteliä pidetäänkin. Huolestuneena mietin, jääkö hieno Järistyksiä katveen katveeseen, koska se on julkaistu pelkästään sähkökirjana (vai innostaako e-kirja empiviä lukijoita kokeilemaan uutta formaattia?). Jos olisin päättämässä koulukirjastojen tilauksista, tilaisin romaania nimittäin hyllyt täyteen.

Järistyksiä tuli toiseksi WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailussa.

*

Kirjahaasteen kohta 2. Kotimainen runokirja

Arja Tiainen: Runoja 1971-1982. WSOY 1984.

Minulla on (huono?) tapa lukea vuodesta toiseen suosikkirunoilijoitteni kokoelmia ja liian harvoin teen tilaa yllätyksille. Josko tänä vuonna petraisin. Tiaisen kokoelman valitsin Hervannan kirjaston hyllystä, koska minulla oli intuitiivinen fiilis, että pitäisin kirjasta.

Teoksesta löytyikin motto tulevalle vuodelle: ”Että minä menisin ja eläisin täysin. / Enkä ketään kumartaisi turhan syvään. / Enkä ketään en mitään pelkäisi / paitsi omaa jäätymistäni.”

Kokoelma sisältää runoja Arja Tiaisen kuudesta varhaisesta teoksesta. Pidän nuoren runoilijan rohkeasta ja yhteiskunnallisesta – välillä tosin alleviivatun ohjelmalliseksikin äityvästä kertojanäänestä. Ajankuva piirtyy esiin: ”En halua elää ympärivuotista Peyton Placea”, mutta samalla maailma on edelleen hyvin tunnistettava: ”Työttömyys käsitetään henkilökohtaiseksi virheeksi: / yrittäminen kannattaa / Ahkeruus Voittaa”.

Säkeitä tekee mieli kirjoittaa muistiin: ”Pahin on ohitse: se kammottava leffa / nuoruus”.

Tekstien minä on sivullinen, joka ei samastu elitistiseen kulttuuriväkeen, mutta joka puhuu kovalla äänellä omaäänisen runouden puolesta.

Kirjailijakuva: Veikko Somerpuro / WSOY

*

Haasteen kohta 3. Kirja aloittaa sarjan

Juhani Syrjä: Juho 18. Gummerus 1998.

Tämä kirja lähti niin ikään sattumalta mukaani Hervannan kirjaston 1918-teemahyllystä ja hyvä niin, sillä vähäeleinen, koruton monologiromaani teki rauhallisessa toteavaisuudessaan syvän vaikutuksen.

Teoksessa Juhani Syrjä käy läpi isänsä vaiheita kansalaissodassa ilmeisen totuudenmukaisesti; rivien välistä voi melkein kuulla isän ja pojan keskustelun. Juho 18 aloittaa neliosaisen romaanisarjan, joka yksilön tarinan kautta avaa suomalaista historiaa.

Romaanissa on pysäyttävä lause, jota jään miettimään pitkäksi aikaa: ”Sodista tuskin tulisikaan mitään ilman nuorten miesten häpeän pelkoa.”

Työläispoika Juhoa eivät aatteet kiinnostaneet ja hän olisi ”mieluummin jäänyt taloon jatkamaan rudanajoa ja syömään emännän kattamasta pöydästä”, mutta valinnanvaraa ei ollut. Aseeseen oli tartuttava.

*

Haasteen kohta 4. Kirjan nimessä on jokin paikka

Herman Hesse: Kylpylävieraana Badenissa. Weilin+Göös 1978. Suomennos Aarno Peromies.

Olen nyt todella innostunut Heinrich Böllistä, jota oikeastaan haluaisin lukea pelkästään (ja jonka kirjoista lisää helmikuussa), mutta pakko tunnustaa, että Hesse kiilasi väliin. Böll on tyyliltään viileän toteava, Hesse hurmaavan filosofinen ja itsereflektoiva: kiehtovia kumpikin.

Kylpylävieraana Badenissa on täydellinen raukean lauantai-iltapäivän kirja. Melkein pystyi kuvittelemaan itsensä yrtintuoksuiseen kylpyyn ja ravintolan notkuvien herkkupöytien äärelle. Neuroottisen ja nipottavan (ja silti sympaattisen) Hessen seinänaapuri en kuitenkaan missään nimessä olisi tahtonut olla. Kirjassa on pitkä luku, jossa taiteilija listaa hollantilaisen seinänaapurinsa vikoja.

Teoksessa viisissäkymmenissä oleva kirjailija kertoo kuuluisassa kylpyläkaupungissa viettämästään kolmiviikkoisesta hoitokuurista. Oikeastaan vähän hämmennyin tarkistettuani hänen ikänsä kirjoitusajankohtana: iskiaspotilas kirjoittaa kuin vanha, kaiken nähnyt mies.

Teoksen jälkisanat hän kirjoitti parikymmentä vuotta myöhemmin.

Hesse piti teostaan yhtenä onnistuneimmistaan.

*

Haasteen kohta 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa

Amy Schumer: The Girl With the Lower Back Tattoo. Simon & Schuster 20

Kuuntelin Schumerin kirjan muutamalla pitkällä junamatkalla (Hannover-Dresden-Hannover) ja inspiroiduin kuulemastani. Kuin olisi viettänyt aikaa parhaan nuoruudenystävänsä kanssa. Minunkin idolini teininä oli Beverly Hills 90210:n Brenda ja tapetoin huoneeni seinät Luke Perryn ja Jason Priestlyn kuvilla… Tuntui tärkeältä, että juuri Schumer luki oman kirjansa; kerronta tuli lähelle.

Amy Schumer on yksi planeettamme hauskimmista naisista. Hänen roisit stand up -keikkansa, sketsisarjansa ja elokuvansa ovat pidentäneet reilusti omaa ikääni. Schumerin omakohtainen teos on tietysti herkullisen räväkkä ja anarkistisen törkeä, mutta ei pelkästään.

Kertoessaan nuoruutensa epäonnistuneista seurustelusuhteista Schumer ottaa voimakkaasti kantaa parisuhdeväkivaltaan ja tyttöjen keholliseen itsemääräämisoikeuteen.

Kirja on tärkeä lisä #metoo-keskusteluun. Schumer kertoo myös koskettavasti isänsä sairastumisesta MS-tautiin.

Järkyttävä on luku, jossa näyttelijä palaa elokuvateatterin ampumavälikohtaukseen, jossa kaksi naista sai surmansa. Ampuja oli tietoisesti valinnut Schumerin komedian ja sen naiskatsojat uhreikseen. Suomalaisesta näkökulmasta amerikkalaisten aselait ovat täysin käsittämättömiä, esimerkiksi terroristilistalla olevat saavat vapaasti ostaa aseita. Tragedian jälkeen Schumer on ryhtynyt vaatimaan tiukempia aselakeja ja kattavampia mielenterveyspalveluja.

*

Haasteen kohta 7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan

Kurt Vonnegut: Teurastamo n:o 5 eli Lasten ristiretki. Suomentanut Juhani Jaskari. Tammi 2007.

Olen käynyt Dresdenissä lyhyen ajan sisällä kahdesti, joten tämän klassikon lukeminen kuuluu asiaan. Pitäisi ehkä pyydellä anteeksi teoksen myöhäistä lukemista, mutta kaikilla kirjoilla on aikansa.

Teurastamo 5 on edelleen näyttävästi esillä dresdeniläisissä kirjakaupoissa. Pidin teoksesta valtavan paljon, ja lyhyen kirjan ahmaisee nopeasti.

Romaania lukiessa tulee mieleen, että tällainenkin voi olla sotaa kuvaava kirja: odottamaton, kummallinen, eri vuosikymmenillä ja paikoissa hyppelehtivä, paksulla mustalla huumorilla maalattu, kronologialle kikatteleva. Nauroin ääneen, karmeuksille. Niin se käy. Tosin olisi ollut kiinnostavaa saada lukea teos ilmestymisajankohtanaan, jolloin kirjalliset keinot olisivat näyttäytyneet tuoreina. Nykyäänhän kaikki on jo tehty (vai onko?).

Jos Vonnegut olisi tyytynyt realistisesti kuvaamaan omia kokemuksiaan saksalaisten sotavankina, teos olisi voinut jäädä hyvin konventionaaliseksi.

Millainen mahtaisi olla kerronnallisilla tekniikoilla leikittelevä Tuntematon sotilas versio 2.0? Ehkä vieläkin liian varhaista realismia rakastavalle suomalaiselle lukijalle?

*

Haasteen kohta 16. Kirjassa luetaan kirjaa

Kyung-sook Shin: Jään luoksesi. Suomentanut Sari Karhulahti. Into 2017.

Minulla on tämän kirjan kanssa suuri kriisi!

Pilasinko lukukokemukseni kuuntelemalla äänikirjaa aina silloin, kun minulla oli pieni hetki aikaa? Olisiko pitänyt lukea kirja ihan perinteiseen tapaan?

Pidin nimittäin valtavan paljon tekijän aiemmasta suomennoksesta (Pidä huolta äidistä), mutta Jään luoksesi jätti minut muutamia yksittäisiä kohtauksia (kirjallisuuden professorin alussa kuvattu luento, eksoottiset ruokakuvaukset) lukuun ottamatta kylmäksi. Kirja oli suuri pettymys.

Teos tuntui liian selittävältä ja teennäisen eteeriseltä, lukijalle ei jätetty rivien väleihin tilaa tehdä omia oivalluksiaan, vaikka romaanin yhtenä teemana on kaunokirjallisuuden vaikutus.

Teoksen maailma – Etelä-Korean opiskelijamielenosoitukset 1980-luvulla ja niiden tukahduttaminen – olisi antanut aineksia vaikka mihin. Oi voi…

*

Haasteen kohta 24. Surullinen kirja

Heinrich Böll: Enkeli oli vaiti. Otava 1993. Suomentanut Markku Mannila.

Koska olen koko syksyn ajan Saksaa kiertäessäni nähnyt toisen maailmansodan aikaisten pommitusten jälkiä – oikeastaan on vaikeaa löytää kaupunkia, joka ei olisi sodassa kärsinyt, Böllin kirja (ja koko tuotanto) tuntuu täsmäkirjalta.

Böll kirjoitti rauniokirjallisuuden klassikon, teoksen Enkeli oli vaiti, sodan jälkeen, mutta se julkaistiin Saksassa vasta vuonna 1992 ja herätti silloin paljon keskustelua.

Romaanissa osastostaan karannut sotilas Hans Schnitzler, ilmeisesti aika lähelle kirjailijan omakuva, palaa pommitettuun kotikaupunkiinsa hävityn sodan jälkeen. Tulee mieleen, että kunpa Hitlerille olisi näytetty kristallipallosta nämä kammottavat kuvat tuhotuista kaupungista ennen kuin hän sysäsi toisen maailmansodan liikkeelle. Henkiin jääneiden ihmisten elämä on selviytymistä päivästä toiseen nälän ja kylmyyden keskellä.

Olosuhteista huolimatta – tai kenties juuri niiden takia – romaani on myös haikea, koskettava rakkaustarina. Kaksi toisilleen tuntematonta kietoutuu toisiinsa saadakseen edes hetkeksi lämpöä.

*

Lue lisää Helmet-lukuhaasteesta täältä.