Saksassa on loputtoman paljon nähtävää. Kirjoitan viidestä paikasta, jotka ovat erityisesti jääneet mieleeni kuluneen syksyn aikana.

 Hannoverin puistot

Hannoverissa suosikkipaikkojani ovat puistot. Ihan vieressämme kulkee kaksi kilometriä pitkä, suora puistokäytävä, jota pitkin on hauska lenkkeillä. Puistokäytävän ympärille avautuu valtava Georgengartenin viheralue, jossa kulkee päivittäin koiranulkoiluttajia ja juoksijoita. Hannoverilaiset haukut ovat ällistyttävän hyvätapaisia: ne pärjäävät mainiosti ilman hihnoja.

Georgengartenin puistossa toimii myös maineikas Wilhelm Busch -museo (Busch on kurittomien Max- ja Moritz-poikien luoja, aikanaan opiskellut Hannoverissa), jossa piipahdan aina näyttelyiden vaihtuessa. Tällä hetkellä esillä on saksalaisen Torben Kuhlmannin kerta kaikkiaan lystikäs kirjankuvitusnäyttely. Kunpa joku suomalainen kustantaja keksisi kääntää Kuhlmannin mainioita, kuulentojen historiaa ja hiirisankareita käsitteleviä teoksia.

Asumme aivan kaupungin päänähtävyyden, kuninkaallisen Herrenhäuser Gärtenin vieressä. Aurinkoisina päivinä paikka on unelma. Minulla on puutarhaan kausikortti, mutta marraskuun kaatosadepäivinä siellä ei enää juuri tule kuljeskeltua. Harmittaa, ettei torikahvilaan voi enää istahtaa teelle ja bretzelille… (täytetty voibretzel on ehdoton suosikkini).

Marienburgin linna

Parinkymmenen kilometrin päässä Hannoverista sijaitsee Marienburgin linna, joka viehättävällä tavalla avaa Ala-Saksin kuninkaallista historiaa. Paikallisille yläkoululaisille pitäisin tätä must-kohteena: oman paikkakunnan historian ymmärrys kasvaa.

Linna on fantastisen upea, mutta nähtävyytenä hankala, jos ei osaa sanaakaan saksaa. Kaikki opastetut kierrokset (mainiosti eläytyvä opas pukeutunut linnanneidoksi) ovat saksankielisiä. Englantia puhuvat saavat kulkea ryhmien perässä kuulokkeet korvillaan ja he myös missaavat oppaan kertomat hauskat anekdootit. Itse myös onnistuin vilustumaan linnan koleissa huoneissa.

Marienburg on kuitenkin yksi hienoimmista paikoista, joissa olen käynyt koko syksynä. Alun perin se oli mitä hurmaavin syntymäpäivälahja, sillä kuningas Yrjö V rakennutti sen 1850-luvun puolivälissä 40-vuotislahjaksi Marie-vaimolleen.

Perhe ei koskaan ehtinyt nauttia valmiista linnasta vaan se jäi keskeneräiseksi, kun kuningasperhe joutui lähtemään maanpakoon Preussin kukistettua Hannoverin armeijan.

Goethen kotimuseo Frankfurtissa

Kirjailijoiden kotimuseot ovat valtavan kiehtovia ja puhaltavat pölyt klassikkokirjojen sivuilta. Kirjailijan tuotanto herää uudella tavalla eloon, kun saa nähdä, millaisen kirjoituspöydän ääressä hän on istuskellut tai tutkia, mitä kirjoja hänellä on hyllyssään ollut.

Ehkä sitä alitajuisesti ajattelee, että jokin taikahippu tarttuu mukaan matkamuistoksi. Niin ajatteli varmasti nuorimies, joka oli samaan aikaan kanssani Goethen työhuoneessa (jossa muun muassa Nuoren Wertherin kärsimykset ja varhaiset runot ja näytelmät syntyivät): hän ei saanut silmiään irti kirjoituspöydästä.

Saksan kaupunkien historia on pommitusten historiaa. Hannoverinkin rakennuksista 70 prosenttia pommitettiin toisen maailmansodan aikana. Frankfurtissa sijaitseva Goethen syntymäkoti pommitettiin niinikään, mutta se on taitavasti ja inspiroivasti entisöity.

Nelikerroksinen talo kertoo tarinaa vauraasta, 1700-luvulla eläneestä porvarisperheestä, jolla ei tuntunut olevan puutetta mistään. Ei tilasta, ei kauniista huonekaluista, ei modernista taiteesta. Peking-huoneessa vietettiin aikaa arvovieraiden kanssa, musiikkihuoneessa tunnelmoitiin pianoa ja luuttua soittamalla, maalaushuoneessa Goethen isän kutsumat taiteilijat saivat tehdä töitä. Esillä on myös Goethen pikkupoikana lahjaksi saama nukketeatteri, joka inspiroi häntä myös kirjailijana.

Yksi talon viehättävimpiä paikkoja on Goethen isän, lakitieteen tohtori Johann Kaspar Goethen kirjastohuone, jossa on esillä tuhat nidettä (alun perin 2000). Sivistynyt isä antoi tulevalle kirjailijapojalleen kotiopetusta.

Dresden

Jos pommituksista puhutaan, niin Dresden on tietysti oma lukunsa. Toisen maailmansodan loppukuukausina liittoutuneet pommittivat itäsaksalaisen kaupungin kolmen päivän aikana maan tasalle. Pommituksissa ja niitä seuranneissa tulipaloissa kuoli 25 000 ihmistä. Dresden on niin taitavasti entisöity, ettei sen karua historiaa aavistaisi ellei tietäisi.

Olin kaupungissa liian vähän aikaa – kahdessa päivässä ei ehdi muuta kuin todeta, että kiinnostava on ja milloin voin tulla uudestaan. Toivoakseni jatkan kaupunkiin tutustumista tammikuussa. Ja voi olla, että jokin tulevaisuuden kirjoistani osittain sijoittuu Dresdeniin…

Musiikin, taiteen ja historian ystävälle Dresden on ohittamaton. Hannoverilaiset tutut eivät ole kaupungista kovin vaikuttuneita, sillä kokoontuuhan Dresdenissä joka maanantai Pegida-väki marssilleen.

Lüneburg

Georgengartenin puistossa tapaamani hannoverilaisnainen oli oikeassa: Lüneburg on i-ha-na! Hurmaava, idyllinen, vastustamaton.

Kaupungin tavaramerkki on suola. Keskiajalla suolan käyttö yleistyi Euroopassa, kun maustetta alettiin louhia Lüneburgin suolakaivoksista. Kaivosten toiminta jatkui 1980-luvulle saakka.

Hannoverista nuorekkaaseen opiskelijakaupunkiin on 130 kilometrin matka. Jos haluaa nähdä perinteisiä saksalaisia ristikkotaloja ja paljon punaista tiiltä, 74 000 asukkaan kaupunki on siihen oiva valinta.

Kun rautatieasemalta kävelee lyhyen matkaa keskustaan, Vau!-huokausta ei voi välttää. Hannoverin Mango- ja Zara-kaupoilla täytettyä keskusta-aluetta ei voi kuvailla kauniiksi, joten kontrasti erottuu. Lüneburgin historiallisessa keskustassa ei ole julkista eikä autoliikennettä.

Lüneburg on säästynyt pommituksilta ja saanut pitää historiallisen autenttisuutensa. Moderni arkkitehtuuri ei kaupunkikuvaa pilaa, vaan tunnelma on jopa keskiaikainen.