Korona-arki tuntuu vähän siltä kuin viikossa olisi vain kaksi päivää: arkipäivä ja viikonloppu. Työt edistyvät, mutta kaipaan sitä vaihtelua mitä matkustaminen ennen toi.

Pidin työpäiväkirjaa viime viikon ajan:

Maanantai:

Tällä viikolla on tietokirjakäsikirjoitukseni ensimmäinen dedis, joten omistan päivät aika lailla tekstilleni. Editoin vanhaa ja ehdin vielä kirjoittaa jokusen liuskan uuttakin. Käsis ei ole valmis, mutta tekstiä on kuitenkin sen verran, että siitä pystyy keskustelemaan ja sen suunnan näkemään.

Toiset kirjailijat palauttavat kerralla valmiin käsikirjoituksen, mutta minä kaipaan välipalautetta muutaman kerran matkan varrella.

Edellisellä viikolla olen tapani mukaan täysin myllännyt kässärin rakenteen, mutta aion varalta lähettää kustannustoimittajalleni alkuperäisenkin version. Intuitioni kuitenkin sanoo, että uusi versio hengittää paremmin.

Tiistai:

Korona-arki on oudohkoa. Tuntuu kuin viikossa olisi vain kaksi päivää: arkipäivä ja viikonloppu. Arkipäivät noudattavat hyvin samaa kaavaa. Kirjoitan, luen, juon teetä, kuntoilen – ja sama seuraavana päivänä uusiksi. Vaikka viikkoja ei juuri erota toisistaan, tämä on ihan hyvää elämää. Liikunnan määrää en tästä juuri kykene lisäämään; pienet rasitusvammat nostavat jo päätään.

Harvoin tulee käytyä edes Tampereen keskustassa. Tällä viikolla on luvassa sentään lounastreffejä kollegoiden kanssa. Ihana päästä vaihtamaan kuulumisia sovellusten sijaan kasvotusten ja tietysti syömään kakkua. Normaalioloissa viikonloppuna järjestettäisiin Turun kirjamessut.

Keskiviikko:

Vinkki kaikille niille, joiden teosten loppuun tulee lähdeluettelo!

Kun aloitat kirjoittamisen, aloita samalla lähdeluettelon pitäminen. Pidä sitä koko ajan ajan tasalla. Vaikka olen mielestäni huolellinen kirjoittaja, niin vain Äiti-kirjankin painoon mennessä tajusin unohtaneeni luettelosta kaksi varsin olennaista lähdettä. Vaatimattomasti Simone de Beauvoirin, esimerkiksi. Onneksi nimet ehtivät listaan.

Torstai:

Käsikirjoitukseni versio 1.0 on nyt kustannustoimittajalla luettavana ja minulle tekee hyvää olla jokunen päivä erossa tekstistä. Käsikirjoitukset ylipäätään tarvitsevat aikaa, jolloin ne saavat tekeytyä kaikessa rauhassa.  

Aion tällä välin kurkistaa, mitä kuuluu kässärille B, jota olen pikkuhiljaa tässä kirjoittanut.

Kirjailijaelämässä on näkyvissä varovaisia normaaliuden merkkejä. Olen tällä viikolla optimistisesti järjestellyt kahta live-keikkaa. Taannoin olin Kirjastoseuran tilaisuudessa puhumassa historiallisten romaanien taustatutkimuksesta ja olin huomaavinani, että oli kovin virkistävää sekä esiintyjälle että yleisölle olla ihmisten ilmoilla. On myös tärkeä pystyä ylläpitämään esiintymisen taitoa, koska muuten se ruostuu.

Perjantai:

Hämeensillan patsaat ovat palanneet paikalleen kolmen vuoden poissaolon jälkeen. Kodikas olo, kun tutut hahmot seisovat taas aloillaan. Olin unohtanut, että patsaat ovat niin korkeita.

Oi kollegat! Ihanaa istua rauhassa suklaakakun ja jääteen äärellä keskustelemassa muun muassa naisneroista kirjallisuudessa, taiteilijoitten päiväkirjoista, freelancerin työn loputtomasta silpputyöstä, omien käsisten etenemisestä… Taas jaksaa!

Päivän muistutus: Luota intuitioosi. Kustannustoimittaja piti enemmän uudesta rakenteesta. Kannustava (ja kyllä, hyvin nopea) palaute on mukava piste tälle viikolle. Maanantaina on palkitsevaa jatkaa, kun tietää olevansa menossa oikeaan suuntaan. Syvä, mutta ei mitenkään itsestään selvä helpotuksen huokaus: tämäkin kirja tulee ajallaan valmiiksi.

Kuva: Laura Vesa