Toivotan kaikille terveyttä ja kärsivällisyyttä näinä poikkeuksellisina aikoina.

Toinen viikko sosiaalista eristystä alkoi eilen.

Juuri nyt olen valtavan kiitollinen siitä, että asun Suomessa. Luotan täysin pääministeri Marinin hallitukseen tässä vaativassa tilanteessa. Hallitus on onnistunut lisäämään ainakin minun turvallisuudentunnettani.

Näissä muuttuneissa olosuhteissa yritän pitää kiinni kaikista rutiineistani. Annostelen uutisia, mutta se on vaikeaa, koska seuraan muutenkin mediaa tiuhaan. Ennen nukkumaanmenoa viimeisimpiä otsikoita ei kuitenkaan kannata tarkistaa.

Kaikki kevään esiintymiset ovat peruttu, mutta se on pientä verrattuna siihen, millaisessa myllerryksessä niin monen työ ja toimeentulo nyt ovat. Teen sentään pääosin muutenkin töitä kotona, ja pystyn yhä edistämään kirjoitusprojektejani ja opintojani.

*

Puolisollani on menossa puhelinpalaveri työhuoneessani, minä olen kirjoittanut muutenkin koko talven keittiönpöydän ääressä. Siirsimme pöydän paikkaa, jotta voin tarkkailla pihakoivun linnunpöntön elämää. Vielä on hiljaista. Tänään aurinko paistelee. Kaikkeen pieneenkin hyvään kiinnittää nyt huomiota.

Tein viimeiset korjaukset 20.4. ilmestyvään Äiti-kirjaan. Kirjan lehtihaastattelut muuttuivat tapaamisista puhelin- ja Skype-keskusteluiksi, mutta kaikesta tällaisesta selvitään tietysti.

Sunnuntaina kävin pitkän Seitsemän veljestä -aiheisen videopuhelun etäopiskelevan kummipoikani kanssa. Ajattelin, että sellaista pitäisi kyllä tehdä enemmänkin. Luulen, että soittelen läheisilleni nyt enemmän – ja kirjoitan tietysti kirjeitä, tutuille ja tuntemattomille.

Ei tämä outo tilanne luovuuteen positiivisella tavalla vaikuta. Välillä nukkuu huonosti, keskittymiskyky kärsii, olo on levoton. Itselleni pahinta on epävarmuus, kukaan ei voi päivälleen ennustaa, kuinka kauan tämä tilanne jatkuu. Suomessa epidemia on vasta alkumetreillä.

Omaa vaatimustasoa saa vähän laskea. Tällä hetkellä keskittymiskykyni on lähinnä runon tai novellin – ei niinkään Dostojevskin koko tuotannon mittainen, vaikka lehdissä tsempataan, että nyt kannattaa lukea klassikot.

*

Aloitin uuden päiväkirjan. Tämä historiallinen ajanjakso ansaitsee tulla tallennetuksi mielialoineen ja tunnelmineen; ihmisen muisti on kuitenkin lyhyt. Päiväkirjan kirjoittaminen rauhoittaa minua. Päiväkirja on uskottu ystävä, joka on fyysisesti paikalla.

Tutkimusten mukaan 15 minuutin mittainen kirjoitustuokio 3–4 peräkkäisenä päivänä lievittää ahdistusta. Kannattaa kirjoittaa mielen päällä olevasta asiasta. Muutaman päivän kirjoituskuurista voi aloittaa, jos päivittäinen kirjoittaminen ei tunnu itselle sopivalta.

Liikunta vaikuttaa sekin mielialaan; nyt kun ryhmäliikuntatunnit ovat tauolla, olen kuljeskellut metsässä (kiitollinen senkin läheisyydestä), jossa on yhtä aikaa sekä jäistä että mutaista, ja joogannut YouTubessa sympaattisen Adrienen ja Benji-koiran vinkkien mukaan. On niin hurmaavaa, kun koira kuorsaa ohjaajan joogamaton vieressä.

Puhelimeenkin saa ladattua erilaisia liikuntasovelluksia, esimerkiksi 7 minutes workout saa sykkeen lyhyestä kestosta huolimatta nousemaan. Tietysti, jos vain mahdollista, omia lähisaleja kannattaa tukea katsomalla heidän nettistriimauksiaan. Tunteja voi maksaa esimerkiksi Mobilepayn kautta tai tilinsiirrolla.

Juuri nyt Instagram-fiidini on täynnä mainoksia erilaisista verkkokursseista (maalaus-, pilates- jne). Tekee mieli tukea pieniä toimijoita.

Kuva: Laura Vesa

%d bloggaajaa tykkää tästä: