Asioita, joita jään kaipaamaan Hollannista

Scroll down to content

DelftPosliini

Olen kotiutunut onnellisesti Tampereelle tuttujen kirjoitusrutiinieni pariin. Yllättävän nopeasti sitä huomaa ajattelevansa, että olinko muka edes poissa vai kuvittelinko kaiken. Viimeisessä Hollanti-aiheisessa postauksessa summaan vähän kevättä.

 

Kirjoitin vuosi sitten talvella aiheesta ”Asioita, joita jään kaipaamaan Saksasta”. Tämä olkoon sisarpostaus sille tekstille.

Ulkomailla asuminen on virkistävää ja opettavaista. Tekee hyvää katsella Suomea pienen etäisyyden päästä. ”Mitä meistä ajatellaan?” -kysymykseen voisi vastata lakonisesti: Eipä oikeastaan mitään. Järvet ja metsät tunnetaan, ja Suomi näyttäytyy houkuttelevana matkailumaana: ”Sinne on päästävä joskus!”

tulppaani

Voisin kuvitella asuvani pysyvästi ulkomailla, mutta toisaalta yhtä lailla voisin kuvitella asuvani Suomessa. Meillä on moni asia äärimmäisen hyvin. Sataprosenttisen täydellistä asuinpaikkaa ei kokemukseni perusteella ole olemassakaan. Paikalleen asettumiseen en edelleenkään ole valmis.

Sen opin tänä keväänä, ettei keskustassa asuminen ole missään tapauksessa juttuni. Jatkuva liikenteen häly on stressaavaa. Nyt iloitsen taas metsän, oravien ja pikkulintujen läsnäolosta.

Asioita, joita jään kaipaamaan:

deflt2
Delftistä tuli yksi lempikaupungeistani. Se on loputtoman inspiroiva ja kaunis perihollantilaiseen tapaan.

Lyhyet välimatkat

Junalla matkustaminen on Hollannissa vaivatonta. Onnistuin jopa matkustamaan niin, etteivät junat olleet kertaakaan myöhässä (mutta en uskalla sen perusteella esittää yleistäviä väitteitä NS:n täsmällisyydestä).

Viikonloppureissuja oli näppärä tehdä, sillä uutta nähtävää oli kaiken aikaa 1–2 tunnin päässä. Suomessa en pidä Tampere-Rovaniemi -väliä (6–7h) yhtään minään, mutta keväällä huomasin kauhistuvani, jos viikonloppureissun matka-aika osoittautui yli neljäksi tunniksi: ”Ei kai nyt niin kauas jaksa lähteä?”. Ihmisestä tulee nopeasti mukavuudenhaluinen.

Suosikkikaupunkejani Hollannissa ovat Delft, Leiden ja ’s-Hertogenbosch (jonka kirjoittamisesta nautin aina yhtä paljon).

RoyalD
Royal Delft -museossa pääsee omin silmin näkemään, kuinka kuuluisaa sinistä keramiikkaa maalataan käsin. Aloituskuvassa olevista teepannuista sain vain haaveilla, sillä astiat ovat erittäin tyyriitä. Kevään ikimuistoisimman teehetken vietin ystäväni kanssa museon aurinkoisessa puutarhassa. 

Kansainvälinen & rento ilmapiiri

Vaikka viihdyin todella hyvin Saksassakin, Hollannissa arkinen elämä oli paljon helpompaa. En tavannut kolmen kuukauden aikana ainuttakaan ihmistä, joka ei olisi puhunut englantia.

Toisaalta tämän johdosta opin hollantia erittäin niukasti (dank u wel), kun taas saksaa joutui väkisinkin oppimaan, kun vaihtoehtoa ei kerta kaikkiaan ollut. Kahvilassa huomasin ilokseni, että kykenin sentään auttavasti lukemaan hollanninkielistä sanomalehteä.

magnolia

Varhainen kevät

Vaikka tuulet ja sateet osoittautuivat Länsi-Euroopassa paikka paikoin erittäin rajuiksi, sain kuitenkin nauttia auringosta enemmän kuin Suomessa. Magnolia kukki aikaisin ja nokikanapariskunnat saivat poikasensa. Kuulun niihin, jotka saavat kevään kirkkaasta valosta voimaa.

Vermeer
Näihin Vermeerin kirjeitä lukeviin naisiin pysähdyn joka kerta…

Vermeer

Vermeer oli jo ennen tätä reissua yksi suosikkitaiteilijoistani, mutta suhteemme syveni, kun pääsin kahdesti käymään mestarin kotikaupungissa Delftissä. Kävin sekä Vermeer-museossa että vanhassa kirkossa taiteilijan haudalla.

Rakastan paitsi Vermeerin naishahmoja, myös sitä täydellistä keskittymisen tunnetta, joita hän useissa maalauksissaan kuvaa. Tuntuu, että erityisesti tässä ajassa keskittyminen on jotakin poikkeuksellista. Teokset ovat hypnoottisia ja niiden tunnelma lumoaa. Kirjoittanen Vermeeristä jotakin tulevaisuudessa, en fiktiota, mutta muuta, katsotaan. Pitemmän blogimerkinnän?

Vermeer on myös lohduttavalla tavalla hallittava taiteilija, koska häneltä tunnetaan alle 40 maalausta.

*

Lupasin julkaista tämän päivityksen perjantaina, mutta kammottava kurkkukipu piti kuitenkin loitolla tietokoneesta & oikeastaan se pitää kyllä edelleen (ketä edes kiinnostaa ylitunnollisen horinat?). Jatkossa pyrin päivittämään pari kertaa kuussa, kesällä ehkä enemmän kuvia. 

Osallistun pian viikon mittaiselle kirjoituskurssille, josta raportoin 14.6. Tekee todella hyvää päästä teroittamaan kynää & ideoimaan uutta nyt kun suuritöinen romaani on valmistunut. 

%d bloggers like this: