Yhden promillen jutuista 2. painos

kirjat

Kiitos upean Lukuklaani-projektin, vuonna 2012 ilmestyneestä Yhden promillen jutuista on otettu uusi painos. Hankkeen ansiosta yläkouluikäisille lukijoille ostettiin kirjoja miljoonalla eurolla.

”Suomen Kulttuurirahasto on lahjoittanut miljoona euroa käytettäväksi yläkouluikäisten nuorten lukemisen edistämiseen ja lukutaidon tukemiseen.

Yläkoulujen Lukuklaani-hanke ajoittuu vuosille 2018-2019 ja sen kohderyhmänä ovat kaikki Suomen ylä- ja yhtenäiskoulut eli peruskoulut, joissa on luokat seitsemästä yhdeksään.

Jokainen ylä- ja yhtenäiskoulu saa lahjoituksena sadan kirjan paketin. Kirjapaketit toimitetaan kouluille syyslukukauden 2019 alussa. Hankkeen käytännön toteutuksesta vastaa Lastenkirjainstituutti.”

*

Salla P. kirjoitti Yhden promillen jutuista ilmestymisvuonna:

”Rannela kirjoittaa elävästi, nuorekkaasti ja moralisoimatta. Tarinat imaisevat lukijan mukaansa, ja houkuttelevat tarttumaan yhden loputtua heti seuraavaan.

Jos oma lapseni olisi teini-ikäinen, hankkisin tämän kirjan hänelle heti. Ja lukisin myös itse, sillä kirja onnistuu tavoittamaan jotakin hyvin olennaista nuorten elämästä. Nämä tarinat houkuttelevat myös vähemmän lukevia, sillä lyhimmillään sivuja saattaa olla vain pari.” (www.kirjavinkit.fi)

Kirjaa voi tilata tämän linkin kautta. 

Kuva: Laura Vesa