Työhuoneessa +32 astetta

image003

Minua hymyilyttää suuresti edellisen päivitykseni pessimistinen ingressi: ”Suomen kesä on lyhyt. Niin lyhyt, että pelkään jo, että kun huomenna herään, onkin sateinen syysaamu.” Kukapa olisi uskonut!

Työhuoneessani on viimeiset kolme viikkoa ollut 32 astetta lämmintä. Tietokone hohkaa ilmoille entistä enemmän kuumaa. Kaikki ilmastointilaitteet on tietenkin myyty ajat sitten loppuun.

Kesä on ollut yhtä aikaa ihana ja kamala. Poikkeuksellinen helleaalto herättää suurta huolta siitä, miten vuodenajat käyttäytyvät tulevaisuudessa.

Vaikka välillä on ollut liian tukalaa ja terveellekin ihmiselle suorastaan pyörryttävää, olen kuitenkin saanut varastoitua aurinkoisia muistoja monen kesän tarpeiksi.

On jumalaista uida tyynessä järvessä auringonlaskun aikaan.

Olen kuitenkin enemmän kuin valmis syksyyn ja viileneviin kirjoituspäiviin. Huokaisen helpotuksesta, kun kodin sisälämpötila ei enää ala kolmosella.

image001

Saksa-rakkauteni on tuskin jäänyt blogini vakiolukijoilta huomaamatta ja haikeasti olen katsellut vuoden takaisia Hannoverin-kuvia.

Kesäkuussa kirjoitin viikon verran pilvenpiirtäjien täyttämässä Frankfurtissa. Satuin olemaan kaupungissa jalkapallon MM-kisojen aikaan, kun Saksa hävisi nolosti Etelä-Korealle ja putosi turnauksesta pois. Mieliala ei suoranaisesti ollut katossa. ”Miljonääripelaajilla ei ole motivaatiota. He ovat voittaneet jo. Löwin olisi pitänyt laittaa kentälle nuoria ja nälkäisiä pelaajia”, tuumasi nuorimies junassa.

Lomailemaan junailin parin tunnin päähän etelään, Baden-Württenbergin osavaltioon, Freiburg im Breisgaun idylliseen kaupunkiin, jota pidetään porttina Mustaanmetsään. Hurmaava kaupunki, jota voin suositella matkakohteeksi varsinkin kaikille luontomatkaajille. Freiburg im Breisgauta pidetään Saksan vihreimpänä kaupunkina (35% asukkaista äänestää vihreitä), jossa uskotaan kestävään kehitykseen, kierrätykseen ja polkupyöräilyyn autoilun sijaan.

image005
Saksan pisin kaapelihissi vie Schauinsland-vuoren huipulle parissakymmenessä minuutissa.

Saksa kummastuttaa minua jatkuvasti. Maa on täynnä kaupunkeja, joista ei ole koskaan kuullutkaan ja silti niissä on vähintään 200 000 asukasta.

Suomalaiselle metsäläisellekin Schwarzwaldin vehreys tulee yllätyksenä. Oikein hätkähdin jälkikäteen, kun tässä katselin reissussa ottamiani valokuvia.

image007

Mitä kuuluu kirjoittamiselle? 

Aikuisromaanini edistyy hitaasti mutta varmasti. Kirjoitan romaanin tämän vuoden aikana loppuun.

Toivoisin kovasti, että vuosien myötä kirjoittaminen helpottuisi, mutta kyllä se välillä aikamoista tervanjuontia on hyvistä aikeista huolimatta. Kirjoittaminen on niin paljon muuta kuin koneella istumista; minun suurin kipupisteeni on viime vuosina ollut toimivan rakenteen löytäminen. Romaani ei lähde kirjoittumaan ilman oikeanlaista rakennetta. Tämä on aihe, josta voisin kollegoiden kanssa keskustella loputtomasti.

image002
Tämän suven rakkaimpia lukumuistoja: Luin Nuoren Wertherin kärsimyksiä samalla paikalla, jolle kirjailija on aikanaan isänsä kanssa istuttanut omenapuita.

Lähipiirini on onneksi jälleen kerran muistuttanut, että Fraun kirjoittaminen oli aikanaan samanmoista. Eli ehkäpä se siitä, kärsivällisesti hengittäen. Valitettavasti kärsivällisyys ei ole koskaan ollut vahvin luonteenpiirteeni.

Aion tässä pikkuhiljaa aloitella myös seuraavan historialliseni taustatutkimusta. Se on jotain aivan muuta. Pidän limikkäisiä töitä mielekkäänä ja eri aiheet saattavat jopa yllättävällä tavalla ruokkia toisiaan. Aihe on hyvin rajattu ja itse asiassa taustakirjallisuutta on olemassa hämmentävän vähän. Se on uudenlaista (vrt. sota-aiheet, joiden taustatutkimukseen hukkuu) ja varsin huojentavaakin.

image004
Freiburg im Breisgaun Seeparkissa lampea piti katsoa kaksi kertaa: onko lumpeiden seassa todella kilpikonnia? Kyllä oli, yhteen kuvaan ikuistin niitä peräti kahdeksan.

Matkakuvani päivittyvät Instagramiin (jonka olen taas parin vuoden tauon jälkeen löytänyt):

http://www.instagram.com/terhimaarit

 

Satulinnoja, ristikkotaloja ja Goethen työhuone

Saksassa on loputtoman paljon nähtävää. Kirjoitan viidestä paikasta, jotka ovat erityisesti jääneet mieleeni kuluneen syksyn aikana.

DSC_0931

 Hannoverin puistot

Hannoverissa suosikkipaikkojani ovat puistot. Ihan vieressämme kulkee kaksi kilometriä pitkä, suora puistokäytävä, jota pitkin on hauska lenkkeillä. Puistokäytävän ympärille avautuu valtava Georgengartenin viheralue, jossa kulkee päivittäin koiranulkoiluttajia ja juoksijoita. Hannoverilaiset haukut ovat ällistyttävän hyvätapaisia: ne pärjäävät mainiosti ilman hihnoja.

DSC_0994

Georgengartenin puistossa toimii myös maineikas Wilhelm Busch -museo (Busch on kurittomien Max- ja Moritz-poikien luoja, aikanaan opiskellut Hannoverissa), jossa piipahdan aina näyttelyiden vaihtuessa. Tällä hetkellä esillä on saksalaisen Torben Kuhlmannin kerta kaikkiaan lystikäs kirjankuvitusnäyttely. Kunpa joku suomalainen kustantaja keksisi kääntää Kuhlmannin mainioita, kuulentojen historiaa ja hiirisankareita käsitteleviä teoksia.

hiiri

Asumme aivan kaupungin päänähtävyyden, kuninkaallisen Herrenhäuser Gärtenin vieressä. Aurinkoisina päivinä paikka on unelma. Minulla on puutarhaan kausikortti, mutta marraskuun kaatosadepäivinä siellä ei enää juuri tule kuljeskeltua. Harmittaa, ettei torikahvilaan voi enää istahtaa teelle ja bretzelille… (täytetty voibretzel on ehdoton suosikkini).

Marienburgin linna

Parinkymmenen kilometrin päässä Hannoverista sijaitsee Marienburgin linna, joka viehättävällä tavalla avaa Ala-Saksin kuninkaallista historiaa. Paikallisille yläkoululaisille pitäisin tätä must-kohteena: oman paikkakunnan historian ymmärrys kasvaa.

DSC_0007

Linna on fantastisen upea, mutta nähtävyytenä hankala, jos ei osaa sanaakaan saksaa. Kaikki opastetut kierrokset (mainiosti eläytyvä opas pukeutunut linnanneidoksi) ovat saksankielisiä. Englantia puhuvat saavat kulkea ryhmien perässä kuulokkeet korvillaan ja he myös missaavat oppaan kertomat hauskat anekdootit. Itse myös onnistuin vilustumaan linnan koleissa huoneissa.

Marienburg on kuitenkin yksi hienoimmista paikoista, joissa olen käynyt koko syksynä. Alun perin se oli mitä hurmaavin syntymäpäivälahja, sillä kuningas Yrjö V rakennutti sen 1850-luvun puolivälissä 40-vuotislahjaksi Marie-vaimolleen.

Marienburg
Kuningatar Marien kirjastohuone. Kuva: Pinterest-laina

Perhe ei koskaan ehtinyt nauttia valmiista linnasta vaan se jäi keskeneräiseksi, kun kuningasperhe joutui lähtemään maanpakoon Preussin kukistettua Hannoverin armeijan.

Goethen kotimuseo Frankfurtissa

Kirjailijoiden kotimuseot ovat valtavan kiehtovia ja puhaltavat pölyt klassikkokirjojen sivuilta. Kirjailijan tuotanto herää uudella tavalla eloon, kun saa nähdä, millaisen kirjoituspöydän ääressä hän on istuskellut tai tutkia, mitä kirjoja hänellä on hyllyssään ollut.

Goethe
Nuoren Goethen työhuone. Kuva: Pinterest-laina

Ehkä sitä alitajuisesti ajattelee, että jokin taikahippu tarttuu mukaan matkamuistoksi. Niin ajatteli varmasti nuorimies, joka oli samaan aikaan kanssani Goethen työhuoneessa (jossa muun muassa Nuoren Wertherin kärsimykset ja varhaiset runot ja näytelmät syntyivät): hän ei saanut silmiään irti kirjoituspöydästä.

Saksan kaupunkien historia on pommitusten historiaa. Hannoverinkin rakennuksista 70 prosenttia pommitettiin toisen maailmansodan aikana. Frankfurtissa sijaitseva Goethen syntymäkoti pommitettiin niinikään, mutta se on taitavasti ja inspiroivasti entisöity.

Nelikerroksinen talo kertoo tarinaa vauraasta, 1700-luvulla eläneestä porvarisperheestä, jolla ei tuntunut olevan puutetta mistään. Ei tilasta, ei kauniista huonekaluista, ei modernista taiteesta. Peking-huoneessa vietettiin aikaa arvovieraiden kanssa, musiikkihuoneessa tunnelmoitiin pianoa ja luuttua soittamalla, maalaushuoneessa Goethen isän kutsumat taiteilijat saivat tehdä töitä. Esillä on myös Goethen pikkupoikana lahjaksi saama nukketeatteri, joka inspiroi häntä myös kirjailijana.

Yksi talon viehättävimpiä paikkoja on Goethen isän, lakitieteen tohtori Johann Kaspar Goethen kirjastohuone, jossa on esillä tuhat nidettä (alun perin 2000). Sivistynyt isä antoi tulevalle kirjailijapojalleen kotiopetusta.

Dresden

Jos pommituksista puhutaan, niin Dresden on tietysti oma lukunsa. Toisen maailmansodan loppukuukausina liittoutuneet pommittivat itäsaksalaisen kaupungin kolmen päivän aikana maan tasalle. Pommituksissa ja niitä seuranneissa tulipaloissa kuoli 25 000 ihmistä. Dresden on niin taitavasti entisöity, ettei sen karua historiaa aavistaisi ellei tietäisi.

DSC_0141

Olin kaupungissa liian vähän aikaa – kahdessa päivässä ei ehdi muuta kuin todeta, että kiinnostava on ja milloin voin tulla uudestaan. Toivoakseni jatkan kaupunkiin tutustumista tammikuussa. Ja voi olla, että jokin tulevaisuuden kirjoistani osittain sijoittuu Dresdeniin…

Musiikin, taiteen ja historian ystävälle Dresden on ohittamaton. Hannoverilaiset tutut eivät ole kaupungista kovin vaikuttuneita, sillä kokoontuuhan Dresdenissä joka maanantai Pegida-väki marssilleen.

Lüneburg

Georgengartenin puistossa tapaamani hannoverilaisnainen oli oikeassa: Lüneburg on i-ha-na! Hurmaava, idyllinen, vastustamaton.

Kaupungin tavaramerkki on suola. Keskiajalla suolan käyttö yleistyi Euroopassa, kun maustetta alettiin louhia Lüneburgin suolakaivoksista. Kaivosten toiminta jatkui 1980-luvulle saakka.

Lune2

Hannoverista nuorekkaaseen opiskelijakaupunkiin on 130 kilometrin matka. Jos haluaa nähdä perinteisiä saksalaisia ristikkotaloja ja paljon punaista tiiltä, 74 000 asukkaan kaupunki on siihen oiva valinta.

Kun rautatieasemalta kävelee lyhyen matkaa keskustaan, Vau!-huokausta ei voi välttää. Hannoverin Mango- ja Zara-kaupoilla täytettyä keskusta-aluetta ei voi kuvailla kauniiksi, joten kontrasti erottuu. Lüneburgin historiallisessa keskustassa ei ole julkista eikä autoliikennettä.

Luneburg

Lüneburg on säästynyt pommituksilta ja saanut pitää historiallisen autenttisuutensa. Moderni arkkitehtuuri ei kaupunkikuvaa pilaa, vaan tunnelma on jopa keskiaikainen.