Jos minulta kysytään, vapaus on kirjailijan työn paras puoli.
Vapaus esimerkiksi kirjoittaa missä tahansa, paikasta riippumatta.
Viimeisen neljännesvuosisadan (!) aikana olen viettänyt paljon aikaani eri puolilla Lappia: esimerkiksi Rovaniemellä, Saariselällä, Pyhätunturilla, Ylläksellä ja Muoniossa. Viime vuosina olen kovasti tykästynyt Hettaan, 800 asukkaan kirkonkylään aivan käsivarren Lapissa. Hetta on aivan ihastuttava paikka etätöiden tekemiseen ja luonnosta lumoutumiseen.
Matka Tampereelta on sen verran pitkä (7 tuntia junalla & 4 tuntia autolla siihen päälle), että tänä vuonna emmin hiukan lähtöä. Flunssaputken takia olin jäänyt jälkeen kirjoitusaikatauluistani, ja hiukan puntaroin matkapäiviä, jotka verottavat kirjoittamista.
Ounasjärven jäällä lumikengillä seistessäni huokaisin syvään.
Onneksi lähdin!
Ajatukseni lähtivät kiitämään vapaina kuin metsäjänikset –
Saunassa rentoutuessani mieli alkoi järjestellä uudella tarmolla romaanin lukujen ja kohtausten paikkoja.
En tiedä, mistä se johtuu – maantieteellisestä etäisyydestäkö? – että pohjoisessa en ahdistu maailmantapahtumista niin paljon kuin kotona. Seuraan uutisia samalla tavalla, mutta ne eivät tule ihon alle tai vie yöunia. Kun maailmassa myllertää, luonto rauhoittaa ja tuo tasapainoa.
Käyn Tampereella pari kertaa viikossa avantosaunassa, joten olen ollut vähän ihmeissäni, kun Lapin-reissuilla samaa mahdollisuutta ei aina ole löytynyt.
Nyt voin suositella lämmöllä Hetan-kävijöille Roima Rantasavun savu- ja kotasaunoja.
Mikään ei voita savusaunan hellää lämpöä ja pulahdusta jäähileiseen veteen! Saimme käydä myös innostavia keskusteluja saksalaisten ja hollantilaisten matkailijoiden kanssa. Jälkikäteen maistui pizza mainion tunnelmallisessa kotaravintolassa.
Olen aivan mahdottoman eläinrakas, joten minun on säännöllisesti päästävä rapsuttelemaan huskyfarmin haukkuja. Hetta Huskies -tilalla on peräti 206 koiraa.
Haaveilen omasta koirasta, joskaan en tiedä, toteutuuko unelmani ikinä.
Nyt olen vähän tarkentanut unelmaani: haaveilen eläkkeelle jäävän seniorivaljakkokoiran adoptoimisesta. Koirakuumetta ei ainakaan hillitse se, että tapaa näitä kyseisiä yksilöitä, kuulee niiden elämästä ja oppii niiden nimet.
Tämän karvatassun muikeahkosta ilmeestä päättelen, etteivät koiratarhavierailut tuota yksipuolisesti iloa pelkästään ihmislajin edustajalle…
Kirjailija Terhi Rannela 