Lukuvuoden vaikuttavimmat (Helmet-lukuhaaste 2018)

viimeinenkollaasi

On aika kursia kokoon Helmet-haasteen viimeiset teokset ja haaveilla jo ensi vuoden lukukokemuksista. Minua kiinnostavia avainsanoja ovat runous, Hollanti ja John Steinbeck.

 

Niin yksi vuosi jälleen lähestyy loppuaan…

Olen osallistunut tänä vuonna neljättä kertaa järjestettyyn Helmet-lukuhaasteeseen, mikä on tuonut hauskaa lisämaustetta lukemiseen. Haaste on ollut myös mukavan konkreettinen tapa puhua ja innostaa nuoria lukemaan esimerkiksi kouluvierailuilla. Eräs seiskaluokkalainen tyttö tunnistikin haasteen.

En ole vielä aivan satavarma, osallistunko ensi vuoden haasteeseen, sillä vuoden 2019 taustalukemistopino ei ole aivan matala. Silmäilin kuitenkin listaa uteliaasti.

Varsinkin loppuvuosi on nimittäin mennyt enemmän suorittamisen puolelle: haluaisin intoilla blogissani muun muassa Michelle Obaman viisaista ja koskettavista muistelmista, mutta tunnollisesti summaan kuitenkin haasteen loppuun.

*

Mieleni tähyää jo ensi vuoteen, siis muutaman päivän päähän, sillä tulevaisuudessahan kaikki on aina kiinnostavampaa ja paremmin. Kirjat, elämä, oma kirjoittaminen. Niin niin.

Ensi vuonna aion lukea enemmän runoja.

En vain aio vaan luen. Minulla oli hyviä aikeita tänäkin vuonna niin kuin aina, mutta nyt kasasin jo joululomalle tuhdin runopinon.

Aloitan ystäväni kanssa John Steinbeck -projektin, josta meillä on ollut puhetta pitkään. Meillä ei ole vielä sen tarkempaa suunnitelmaa. Muutaman Steinbeckin olen lukenut, mutta kahlattavaa riittää kyllä.

Maista minua kiinnostavat eniten Hollanti, Saksa (ja eritoten suosikkini Böll, jonka lukemista niinikään jatkan ja jonka jalanjäljille Kölniin vielä joskus matkustan) sekä kestoihastukseni Japani.

*

Voi olla, että yhdistän Pienen lukuhaasteen ja Seinäjoen kaupunginkirjaston nojatuolimatkahaasteen. Hmm… Kuulenko jonkun (vai useammankin ystäväni ja kollegani ja puolisoni) kuiskuttavan korvaani, että sinulla olisi kyllä aika paljon kirjoitettavaakin.

*

Palatkaamme Helmiin:

Lopullisen listan lukemistani kirjoista löydät täältä.

50 kirjasta suosikeikseni nousivat nämä pitkäkestoisen muisti- ja tunnejäljen jättäneet kymmenen teosta (satunnaisessa järjestyksessä):

  • Herman Hesse: Kylpylävieraana Badenissa. Weilin+Göös 1978. Suomennos Aarno Peromies.
  • Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet. Kosmos 2017.
  • Tina Turner, Deborah Davis & Dominik Wichmann: Minun rakkaustarinani. Like 2018. Suomennos Ari Väntänen, Juha Ahokas.
  • Heinrich Böll: Sankari ja muita varhaisia kertomuksia. Suomennos Markku Mannila. Otava 2003.
  • Sara Stridberg: Unelmien tiedekunta. Tammi 2018. Suomennos Outi Menna.
  • Nadia Murad, Jenna Krajeski: Viimeinen tyttö. Olin Isisin vankina. Otava 2018. Suomennos Sami Heino.
  • Svetlana Aleksijevits: Tsernobylistä nousee rukous. Keltainen kirjasto. Tammi 2015. Suomennos Marja-Leena Jaakkola (tämä on koskettavin ja vaikuttavin lukemani kirja viimeiseen +kymmeneen vuoteen; se onnistuu vastaamaan kaikkiin kysymyksiin elämästä, kuolemasta, historiasta ja ihmisyydestä)
  • Linn Ullmann: Rauhattomat. Suomennos Katriina Huttunen. Like 2016.
  • Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja. Suomennos Antti Valkama. Tammi 2016.
  • Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset. Otava 2000. Suomennos Markku Mannila. Alkukielinen teos Die Leiden des jungen Werthers 1774.

Tietysti joukossa olisi useampiakin kotimaisia, mutta koska tuntuu pahalta asettaa rakkaita kollegoita paremmuusjärjestykseen, solidaarisuuden vuoksi teen tiukan rajauksen.

*

Blogini taustakuva: Laura Vesa

*

Kohti uutta vuotta 2019!

Seuraava päivitys 4.1.

”Onko ihanampaa rakkausrunoa kuin…?” (Helmet-lukuhaaste 4/12)

huhtikollaasi

Huhtikuussa nautiskelin runoudesta ja hiukan yllättäen kiinnostuin pakonomaisesti neliöjuurista. Olen aina pitänyt matematiikkaa vastenmielisenä, mutta japanilainen kirjailija Yoko Ogawa onnistui osoittamaan, että numerot voivat olla kauneinta lyriikkaa.

 

Osallistun Helmet-lukuhaasteeseen. Huhtikuussa luin haasteeseen seuraavat teokset:

 

Haasteen kohta 28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä

Arto Lappi: Veden ääret. Enostone 2018.

Arto Lappi on ehdoton suosikkirunoilijani, joten hänen uusi teoksensa on aina Tapaus. Säästinkin kirjan pääsiäisloman kiireettömiä sohvallalojumispäiviä varten eikä minun taaskaan tarvinnut pettyä.

Lapin runoissa toistuu syvä inhimillisyys, lempeä viisaus, hellä itseironia ja rakkaus luontoon. Kunpa osaisin itsekin katsoa maisemaa niin tarkalla silmällä.

Runoilijan yhdeksäs kokoelma on syntynyt jännittävien impulssien avulla. Hän on kirjoittanut tekstejä Mirkka Rekolan, Jyri Schreckin ja Harri Kaasalaisen esikoisrunokokoelmien runojen otsikoihin. Winterreise-sikermän synnytti Jyri Schreckin teoksen johdantorunon nimi Talvimatka.

Kuin runoilijat olisivat antaneet Lapille tehtävänantoja: ”Kirjoitapa näistä!”

Otsikot on painettu sivujen oikeaan alalaitaan, jolloin ne eivät hallitse liikaa varsinaista tekstiä. Itse luin kirjaa aluksi niin, että luin ensin Lapin runon ja lopuksi maistelin otsikkoa. Mutta runot pärjäävät kyllä omillaankin, ilman tietoa niiden liikkeellepanijasta.

Onko muuten ihanampaa rakkausrunoa kuin tämä?

Sukelsitko, vai

peräti lensit. Kun et

itsekään muista.

Aamuinen töyhtösi

kuin tukkakoskelolla.

*

Haasteen kohta 37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi

Pekka Kytömäki, Arto Lappi ja Niklas Salmi: Lungfuls of Silence. Translated by Donald Adamson. Sanasato 2017.

Sain tämän kirjan Pekka Kytömäeltä taannoin julkkarilahjaksi ja tiesin jo kantta katsoessani, että pitäisin kirjasta. Mikä houkutteleva nimikin: Lungfuls of Silence. Keuhkojen täydeltä hiljaisuutta.

Onhan tämä kaksikielinen runoantologia hyvin esillä kirjakaupoissa? (Älkää edes vastatko ja masentako minua) Jos olisin turisti, ostaisin nimittäin kirjaa tuhdin pinon tuliaiseksi. Oivallista runovientiä maailmalle!

Pekka Kytömäen, Arto Lapin ja Niklas Salmen äänet sopivat mainiosti yhteen ja asettuvat dialogiin puhumaan rakkaudesta, vanhenemisesta, kirjoittamisesta. Aukeaman vasemmalla sivulla on suomenkielinen alkuperäisruno ja oikealla Donald Adamsonin käännös. On mielenkiintoista vertailla runoja: sävyeroja on.

Yksi (monista) suosikeistani on Niklas Salmen käsialaa:

Lämmitetään sauna

ja ollaan hiljaa

ja puhutaan

ja annetaan huolten

peseytyä pois.

 

Vihdotaan rintoihimme

koivunlehtisydämet.

 

Let’s heat the sauna

and be silent

and talk

and let our worries

wash themselves away.

 

Let’s whisk each other

with heart-shaped leaves.

*

Haasteen kohta 41. Valitse kirja sattumanvaraisesti

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja. Suomennos Antti Valkama. Tammi 2016.

Japanilaisen Yoko Ogawan Professori ja taloudenhoitaja on vahva lukukokemus ja jää mieleen pitkäksi aikaa. Taitavasti luoduista henkilöhahmoista tulee ystävien kaltaisia, joiden seurassa olisi mieluusti viettänyt pidemmänkin tovin.

Teos on kaunis, haikea ja koskettava ja hyvän kaunokirjallisuuden tavoin saa katsomaan elämää uudesta kulmasta. Voisiko matematiikan nähdä runoutena?

Matematiikan kauneuden ilmaiseminen on vaikeata, samalla tavalla kuin on mahdotonta selittää, minkä vuoksi tähdet ovat kauniita.

Teoksessa on näennäisesti pienet ainekset. On taloudenhoitaja, joka saa uuden asiakkaan, muistihäiriöstä kärsivän matematiikan professorin. Vuosikymmeniä aiemmin tapahtuneen liikenneonnettomuuden takia professorin muisti on ainoastaan tunnin ja kahdenkymmenen minuutin mittainen, mikä tuo tiettyjä haasteita arjessa selviämiselle, mutta japanilaisella kärsivällisyydellä ja hienotunteisuudella pulmatilanteista selvitään. On taloudenhoitajan kymmenvuotias poika, joka tuo valtavasti iloa professorin näennäisesti vähäeleiseen elämään.

Teos kertoo kolmikon syvästä ystävyydestä, kiintymisestä sekä matemaattisten teoreemojen estetiikasta. Professori on mies, jolle alkuluvut ovat rakkauden suurin kohde. Intohimot tekevät elämästä elämisen arvoisen.

Kirjan lukemisen jälkeen luvut eivät ole enää pelkkiä lukuja.

*

Haasteen kohta 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana

Hanna Hauru: Jääkansi. Like 2017.

Arvostan kovasti viimevuotista Finlandia-raatia, joka päätti tehdä poikkeuksellisia ratkaisuja ja nostaa muun muassa Hanna Haurun Jääkannen ehdokkaaksi. Usein lista on varsin ennalta-arvattava. On hienoa, että Haurun kaltainen omaääninen kertoja sai ehdokkuuden myötä varmasti paljon uusia lukijoita.

Jääkansi on jatkumoa historiantutkija Ville Kivimäen aloittamalle keskustelulle sodan murtamista mielistä. Pienoisromaani (sekin virkistävä lajina tässä eeppiseen kerrontaan uskovassa maassa) kertoo sodan jälkeisestä perhehelvetistä, rintamalta palanneesta isäpuolesta, jonka paranoia myrkyttää erään tytön elämän.

Jääkansi on lohduton, mutta taitavasti kerrottu lapsuuskuvaus. Tunnelin päästä ei aina pilkistä valoa.

*

Aiemmin kirjoitettua:

Tammikuun helmet

Helmikuun helmet

Maaliskuun helmet