Kirjailija Terhi Rannela

Teetkö kirjailijakansiota teoksistani? 

Hienoa! 

Tänne olen koonnut parikymmentä yleisintä kysymystä, joita kirjailijalle yleensä esitetään. Vastaukseni ovat perinpohjaisia, joten löydät varmasti etsimäsi.

Teoslistan ja kirjojen ilmestymisvuodet voit tarkistaa esimerkiksi Wikipediasta. 

(Sivua päivitetty viimeksi 11/2025)

Kuvat: Laura Vesa

Mistä keksit aiheita kirjoihisi?

Ideoita syntyy ihan kaikkialla: arjessa, lähiympäristössä, julkisessa liikenteessä, museossa, elokuvissa…

Jos aiheita on vailla, kannattaa tarkastella omaa elämäänsä ja mielenkiinnon kohteita. Mistä innostun juuri nyt, entä mistä vihastun? Kun vain pitää tuntosarvet koholla, aiheista on runsauden pulaa.

Hyvän aiheen tunnistaa siitä, ettei se vanhene kovin nopeasti. Ei kuukausiin, jopa vuosiin. Jokaisella kirjallani on oma syntytarinansa.

Etsivätoimisto Aino Tylli -sarja sai kimmokkeensa, kun löysin arkistoista Suomen ensimmäisen naispuolisen yksityisetsivän. Innostuin aikakaudesta – 1930-luvusta ja yksityisetsivän työstä.

Muita esimerkkejä: Punaisten kyynelten talo sai alkunsa, kun näin koskettavan valokuvan lomamatkallani Kambodzhassa. Frau puolestaan syntyi Prahassa sota-aiheisessa näyttelyssä. 

Kuparisaari-fantasiatrilogia sai alkunsa, kun halusin kokeilla yhteiskirjoittamista Anneli Kannon kanssa ja hypätä uuden lajin pariin. En ollut kirjoittanut fantasiaa aikaisemmin, yksin en olisi uskaltanut.

Yhden promillen jutuissa halusin puolestaan testata lyhyttä muotoa, muutamien sivujen mittaisia tarinoita. Aihe (päihteet eri muodoissaan) oli olemassa, mietin, miten sitä käsittelisin.

Yhden promillen juttujen suosio sai minut kirjoittamaan myös teokset Yöuinti ja Vaarallinen keli.

Miten voisin päästä kirjailijaksi?

Neuvoni ei ole vanhentunut vuosien saatossa:

Kirjoittamalla paljon ja kaikenlaista. Rohkeasti, ennakkoluulottomasti.

Lukemalla paljon ja kaikenlaista, viettämällä aikaa kirjastoissa ja kirjakaupoissa, inspiroitumalla toisten kirjoittamista teksteistä.

Millaiset tarinat koskettavat sinua ja miksi? Millaisesta kielestä nautit? Mitkä aiheet vetävät sinua puoleensa? Mitkä kirjalliset lajityypit? Dekkarit, YA, sarjakuvaromaanit?

Kirjailijaksi voi kasvaa elämällä elämää kaikilla aisteilla. Tarkkailemalla ympäristöä, ihmisiä, yksityiskohtia. Antamalla aivoille lepoa ruudun viriketulvasta.

Joutilaisuus synnyttää kirjaideoita –

Onko paikkakunnallasi sanataideryhmä? Menisin ryhmään tutustumaan samanmielisiin ja hakemaan palautetta teksteille. Perusta itsesi näköinen sometili, jossa voit julkaista omia tekstejäsi ja arvioita toisten kirjoista. BookTok ja Kirjagram ovat innostavia kirjayhteisöjä.

Ryhdy pitämään päiväkirjaa, jota kirjoitat vain itseäsi varten. Päiväkirja on luottoystävä, jolle voi kertoa kaiken. Kirjoittaminen ruokkii kirjoittamista. Pidä huoli, ettei kukaan muu pääse käsiksi päiväkirjaasi.

Luetko itse paljon kirjoja?

Kyllä. Luen joka päivä.

Millaista elämä olisi ilman kirjoja? En halua edes kuvitella. Ei ole kirjoittamista ilman lukemista.

Lukemattomuus on vähän samaa kuin näkisi vain veden pinnan eikä ollenkaan sitä merenalaista maailmaa, joka pinnan alle kätkeytyy.

Minulla on koko ajan useita kirjoja kesken. Historiallinen romaani edellyttää paljon taustatutkimusta, joten luen paljon teokseni aikakauteen liittyvää kirjallisuutta.

Kun haluan nollata mieleni, lepään sarjakuvaromaanien sivuilla. Sarjakuvia lukiessa sisäinen kriitikkoni on täysin hiljaa ja saan vain nauttia visuaalisesta maailmasta.

Julkisessa liikenteessä kuuntelen äänikirjoja. Käyn kirjastossa vähintään kerran viikossa kirjakaupoista ja divareista puhumattakaan. Ostan ja saan paljon kirjoja. Työhuoneeni on täynnä sekalaisia, huojuvia kirjapinoja.

Luen kirjoja kaikissa muodoissaan: sidottuina, sähkökirjoina ja äänikirjoina.

Saako kirjailija hyvää palkkaa?

Yksinkertainen vastaus kuuluu: ei saa.

Kirjailijoiden taloudellisesta tilanteesta on puhuttu viime aikoina paljon.

Kirjailijaliiton jäsentutkimus kertoo aiheesta konkreettisemmin.

Kirjailijana voi tulla toimeen, jos on valmis tekemään mahdollisimman monipuolisia kirjallisuusalan töitä, kuten opettamaan, kirjoittamaan lehtiin, luennoimaan ja niin edelleen.

Suurin osa suomalaisesta kirjallisuudesta syntyy apurahan turvin, mutta apurahoja on vaikea saada. Suomessa vain ani harva kirjailija pystyy elämään kirjojensa myyntituloilla.

Mutta jos unelmoi työstä, josta jaksaa innostua joka päivä, jossa on maailman parhaat kollegat ja joka tuntuu aidosti merkitykselliseltä…. Niin, silloin suosittelen lämpimästi kirjailijan ammattia.

Mikä on lempikirjasi?

Mahdoton vastata! Lempikirja muuttuu viikoittain, ellei jopa päivittäin.

Ehkä etsin edelleen Sitä Kirjaa, joka muuttaa elämäni.

Juuri nyt olen innostunut Toivo Pekkasen klassikkoromaanista Tehtaan varjossa (1932). Miltä tuntuisi 14-vuotiaana isän kuoleman jälkeen kantaa taloudellinen vastuu koko perheestä? Riipaisevaa.

Pitääkö olla äidinkielessä hyvä, jotta voi tulla kirjailijaksi?

Kymppi äidinkielessä ei takaa, että saa käsikirjoitukselleen kustannussopimuksen. Kouluarvosanoista ei voi ennustaa, kenestä tulee kirjailija, kenestä ei. Joku kirjailija on voinut saada äidinkielestä nelosen, toinen kympin.

Kirjailijuudessa on lopulta kysymys syvemmistä asioista: tarinankertomisen palosta, rakkaudesta kieleen, luovuudesta, halusta kuvata maailmaa, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, persoonallisuudesta, sitkeydestä jahdata unelmaansa…

Onko kirjailijan työ kivaa?

Ehdottomasti on.

Saan aina vain tehdä unelmatyötäni, mistä olen päivittäin kiitollinen. En pidä luovuuttani itsestään selvänä, sillä tiedän omakohtaisesti, miltä tuntuu, kun kirjoittaminen ei suju pitkään aikaan.

Romaanin kirjoittaminen on kuin vaellus, jolle tarvitsee kompassin, paljon mustaa teetä, kartan ja kärsivällisyyttä. Välillä sitä eksyy ja rakkulat jaloissa hiertävät; täytyy pitää taukoa ja miettiä reitti uudestaan.

Joka kerta matka täytyy aloittaa alusta, aivan kuin ei olisi koskaan missään käynytkään.

Onneksi maisemat ja vaellusseuran voi valita itse.

Kirjoitatko paljon?

Ei se määrä vaan se laatu?

Olen lakannut kertomasta, kuinka paljon kirjoitan päivittäin, koska se synnyttää epätervettä, turhaa vertailua. Vertailua on tässä maailmassa joka tapauksessa liikaa. Jokaisen täytyy löytää oma kirjoitusrytminsä ehkäpä yrityksen ja erehdyksen kautta.

Kirjoittamisessa on lopulta kysymys jostakin paljon syvällisemmästä ja inhimillisemmästä kuin merkkimäärien ja sivujen laskemisesta.

Miten sinusta tuli kirjailija?

Lähetin ensimmäisen käsikirjoituksen kustantamoon ysiluokalla. Minä olen yksi niistä lukuisista kirjailijoista, joilla on työpöytänsä laatikossa paksu nippu hylkäyskirjeitä.

Tätä nykyä nippua jo arvostaa: opin sitkeäksi, ja opin sietämään pettymyksiä. Tästä on hyötyä ammattikirjailijana.

Olin 23-vuotias kirjallisuudenopiskelija, kun WSOY hyväksyi esikoisteokseni Puhdas valkoinen julkaisuohjelmaansa. Nuortenromaani pääsi kustantajan seulan läpi kirjoituskilpailun kautta.

Sillä tiellä olen edelleen, reilut kaksikymmentä vuotta myöhemmin.

Onko sinulla vapaapäiviä?

On toki. Yleensä kirjoitan arkipäivät ja viikonloput pyrin pitämään vapaana.

En rakasta työtäni aivan niin paljon, että tekisin kompromisseja oman jaksamiseni kustannuksella. Joutilaisuus tekee hyvää luovalle ajattelulle.

Mitä harrastat?

Rakastan ryhmäliikuntaa ja treenaan innostavassa seurassa liki päivittäin. Harrastan talviuintia, kirjojen lukemista, elokuvien katselua, lintujen tarkkailua, museoita, teattereita, metsässä kävelyä, luontokuvausta, teen juomista ja niin edelleen.

Monta kirjaa aiot kirjoittaa?

Vaikea sanoa. Uskon ja toivon, että tämä on elämän mittainen ammatti, josta en jää eläkkeelle.

Kirjan kerrallaan.

Mikä työssäsi on hauskinta?

Innostuminen, FLOW, tekstin äärellä, kun muu maailma ympärillä lakkaa olemasta, ja ajantaju katoaa.

Kirjoittaminen on löytöretkeilyä. Mihin päähenkilöni minut tänään vie? Miten luovimme yhdessä juuri tämän tarinan ajan? Mitä esteitä kohtaamme ja miten ylitämme ne?

Kirjoittaminen yksinkertaisesti tekee onnelliseksi – ja mitä muuta sitä ihminen elämältään kaipaa?

Entä ikävintä?

Vastaan tulee päiviä, jolloin teksti ei kulje, vaikka olisi halua ja aikaa kirjoittaa. Turhautumista pitää osata sietää. Myös pettymyksiä: ei ole automaattista, että ammattikirjailijankaan joka ainoa tuotos päätyy kansiin. Kirjailijatkin saavat hylkäyskirjeitä.

Joinakin päivinä kirja-alan tulevaisuus huolestuttaa. Kuinka paljon kirjoja luetaan 10–20 vuoden kuluttua? Mitä ihmettä niin olennaisille asioille kuin lukutaito ja keskittymiskyky on tapahtunut?

Odotan sitä, että ihmiskunta havahtuu älypuhelinhypnoosistaan…

Mikä oli lempiaineesi koulussa?

Historia, maantieto, äidinkieli ja kielet.

Mistä keksit kirjojen nimet?

Nimi työntyy kirjoitusprosessin aikana hyvin voimakkaasti esiin (kuten esimerkiksi Punaisten kyynelten talo, Taivaan tuuliin tai Yöuinti) – tai sitten ei. Etsivätoimisto Aino Tylli -sarjan avausosalle minulla oli varmaankin 10–15 nimen lista, joista mikään ei kuitenkaan tuntunut sopivalta.

Minulla on joko erittäin vahva nimiehdotus tai sitten aivan umpisurkea. Kehnojen tilalle kustantaja joutuu keksimään nimen. 

Nimen keksiminen on tärkeää, mutta helppoa se ei ole.

Entä henkilöiden nimet?

Henkilöiden nimiä etsin digitaalisista arkistoista, almanakasta, hautausmailta tai vaikkapa kaunokirjallisuudesta. Kannattaa muistaa, että joitakuita puhutellaan lempinimillä.

Jos romaanihenkilölle ei löydy sopivaa nimeä – juuri hänen näköistään – teksti voi jäädä jumiin.