Huhtikuu on vuoden parasta aikaa. Valon ja yhtäkkiä loputtomalta tuntuva ajan määrä –

Pitkän sairastelujakson jälkeen osaan olla kiitollinen siitä, että kirjoittaminen kulkee taas hyvin. Parhaimmillaan kirjoittaminen on suuri nautinto.

 

Kevätmietteitä: 

Lapsuudenystäväni on alkanut kirjoittaa runoja. Kun hän lähetti minulle ensin muutaman luettavaksi ja sitten kokonaisen kokoelman, sydämessäni läikähti jotakin poikkeuksellisen lämmintä.

En muista, milloin viimeksi olisin kokenut niin vilpitöntä iloa. Yhtäkkiä näin suoraan lapsuuteemme, pajupuumajoihimme ja vaahteranlehtileikkeihimme, kuulin puron solinan ja meidän heleän tytönkikatuksemme…

Ja minuakin alkoi kirjoituttaa –

*

Vierailimme Annelin kanssa hiljattain Tampereella kansallisten senioreiden kirjallisuuspiirissä kertomassa – pitkästä aikaa! – Kuparisaari-trilogiastamme. On virkistävän ennakkoluulotonta, että senioripiiri haluaa kuulla nimen omaan nuortenkirjasta. Tätä asennetta lisää!

Puhuimme marraskuun vaikutuksesta kirjasarjan syntyyn, puhuimme juustokakkutreffeistämme, puhuimme kirjan hahmojen esikuvina toimineista diktaattoreista vaimoineen.

Oli mukava palata muistelemaan yhdessä kirjoittamista, ja suoraan sanottuna siihen tuli vähän kaipuukin. Ehkäpä. Joskus. Vielä.

*

Viime aikoina olen lueskellut mikrofilmejä. Etsin tunnelmaa, sanastoa ja odottamattomia yllätyksiä. Ja toisaalta en etsi mitään vaan pelkästään nautin tutkimisen riemusta. Kuvittelen olevani sen ajan sanomalehtilukija.

Vuosikymmenten takaisten lehtien lukeminen on tavattoman kiehtovaa. Kunpa onnistuisin välittämään Ne Oivallukset, joita saan lehtiä lukiessani fiktioni kautta myös lukijoille. Hienovaraisesti. Ohimennen. Sivulauseessa.

Historian tutkiminen on addiktoivaa ja lohdullisen eskapistista. Tällä hetkellä Tampere on yhtä raitiovaunutyömaahelvettiä ja tulee olemaan vielä pitkään. Tamperelaisia yhdistää busseissa moneen kertaan ääneenlausuttu motto: ”Meidän pitää kärsiä, jos tahdomme ratikan.” Ja kyllähän me tahdomme (Pinkin!). Joten sinnittelemme.

Mutta on ihanaa silti paeta tätä kaikkea kaaosta kaunokirjallisella aikakoneella.

*

Ystäväni lähetti minulle kirjoittajaohjaaja Helmi Hulmin kirjan Saattaen vaihdettava – vapaudu kirjoittamalla.

”Kirjoittamista voi ymmärtää myös pysähtymisen haluna”, Hulmi kirjoittaa.

Tämä on tärkeä asia, oikeastaan akilleenkantapääni, jota ajattelen usein ja jota yritän harjoitella.

Yritän välttää sitä, että (seuraavasta historiallisesta) romaanistani tulisi liian juonivetoinen, sillä lopulta juoni on varsin epäkiinnostava asia. ”Enemmän poetiikkaa, vähemmän politiikkaa”, kirjoitin itselleni ohjeen muistikirjan kulmaan.

Niinpä istahdan talon portaille lukijan viereen katselemaan kevään ensimmäisiä leskenlehtiä. Annan päähenkilön ripustaa pyykkejä kaikessa rauhassa ja ajatella ajatuksiaan. En pakota häntä liikkeelle, komenna vielä käännekohtaan.

*

Tapahtumavinkkinä:

Tulevana lauantaina 21.4. klo 13-14 kerron kollegoitteni Siiri Enorannan ja Juha Siron kanssa meille tärkeistä lukukokemuksista Tampereella pääkirjasto Metsossa. Kukin meistä esittelee lyhyesti kolme kirjaa tai kirjailijaa. Kerron muun muassa Aino Kallaksen päiväkirjoista.

Postaan pienen koosteen valitsemistani kirjoista ensi viikonloppuna.

*

Blogiani kuvittaa: Laura Vesa